Olisi hienoa kun jokaisesta arkisesta päivästä voisi tehdä juhlaa. Kun jokainen päivä tuntuisi juhlapäivältä mitä niiden tietenkin pitäisi myös olla. Jokainen pikku asia, teko ja ajatus tulisi ajatella juhlavalta juhlalta koska ei tiedä, kuinka monta arkista päivää on vielä edessä. On aika omituinen tunne kun ei pysty ajattelemaan elämäänsä kovin pitkälle eteenpäin. On siis opittava elämään hetkessä. Helpommin sanottu kun tehty. Ajatus on välillä kovin "riippuva" kun olo on vähän tyhjän päällä. Tuntuu nimittäin, että kuljet eteenpäin ja eteenpäin eikä päätepysäkkiä ole lainkaan. Tietenkin voisi ajatella että mitäpä sitä miettimään elämää eteenpäin eihän sitä kuitenkaan voi milläänlailla ennustaa. Mutta pitäähän elämällä olla jonkinlainen suunta ja nyt oma suunta on hieman "hakusessa". Tai onhan jonkinlainen suunta olemassa jos suuntana voi pitää sitä, että menet vain päivän kerrallaan. Kuinka minusta kuitenkin tuntuu ettei se riitä? Ehkäpä sen tekeekin vaikeaksi se, ettei voi asettaa elämälleen tavotteita. Entiset tavotteet on haudattu ja uusia on vaikea löytää tilalle paitsi tietenkin sitä, että tavoitteeksi asettaa elää vielä tämä ja seuraavakin päivä. Jospa sitten yrittäisin asettaa tavoitteeksi tehdä arjesta juhlaa joka päivä edes jollain tavalla.