Arjen keskellä oli siis syytä juhliakin, jälleen. Paremman puoliskon pyöreitä vuosia juhlitiin ja järjestelyjä tehtiin viimeiseen saakka. Leipomisterapiaa tuli siten harrastettua oikein urakkaluontoisesti ja samaan syssyyn juhlittiin myös keskimmäisen tyttären vuosipäivää. Tämän pimeyden keskellä päiväkin oli sateeton ja kynttilät sekä ulkotulet kirkastivat juhlapaikan pihamaan. Ympärillä joukko ystäviä ja rakkaita ihmisiä. Tiskijukka soitteli hyvää musiikkia ja väki innostui harrastamaan myös tanssiterapiaa koko joukolla. Monia halauksia vaihdettiin ja monta lämmintä hetkeä sain jälleen viettää. Kyllä täytyy taas todeta, että saan olla onnellinen tämän joukon ystävyydestä ja siitä, että saan heidät tuntea ja jakaa heidän kanssaa näitä ikimuistoisia hetkiä. Harvemmin sitä kuitenkaan tule tanssittua hitaita pikkuveljen kanssa poskiposkea vasten tai kun joukon nuoriso tanssii tätien kanssa niin hitaita kun nopeitakin kappaleita. Melkoista joukkuehenkeä. Illan päätyttyä huomaan, että tiskit ovat tiskaantuneet "itsestään" ja tavarat ovat juuri siellä missä pitääkin. Juhlapaikka pysyy siistinä viimeiseen hetkeen asti ja loppusilauksen siivoamiselle seuraavana päivänä antaa sama joukko! Kaikille kaunis kiitos siitä. Nyt ollaan palattu arkeen ja voi vain todeta, että väsynyt mutta onnellinen! Tähän vuoteen on mahtunut monet juhlat ihan keväästä asti. Juhlakausi aloitettiin huhtikuussa äidin 80 v juhlilla, seuraavana päivänä vietettiin nuorimmaisen rippijuhlia, syksyllä lapsenlapsen ristiäisiä ja nyt sitten näitä pareja synttäreitä. Pian juhlitaan joulua ja vuoden vaihtumista, onneksi toki vain omaan tahtiin ja omalla tavalla. Ilman sen suurempia juhlimisia. Toisaalta on hyvä, että  vuoteen mahtuu näitä juhlia sillä muutoin vuosi olisi ollut synkemmän tuntuinen, siinä juhliessa kun unohtaa ihan että sairas onkaan. Hyvä, että väliin unohtaa sillä muutoin voisi ruveta jo pelottamaan perjantaina aloitettavat uudet hoidot. Jostain syystä tapanani on aina murehtia asiat aina vähän etukäteen eikä sekään ole hyvä sillä pitäisi vain antaa asian olla ja murehtia vasta sitten jos siihen aihetta on.