Itsenäisyyspäivää juhlittiin monin tavoin. Sotaveteraanit saivat ansaitsemansa kunnioituksen myös monin juhlallisin menoin. Televisiosta oli pakko katsoa Tuntematon sotilas vaikka onkin sen nähnyt jo monta kertaa, kuitenkin se antaa oman arvonsa itsenäisyyspäivälle. Myös Linnan juhlia piti tietenkin seurata ainakin  jonkin aikaa. Kuitenkaan niille en niin suurta arvoa anna vaan mielummin olisin katsellut enemmän Vähäosaisille järjestetystä Hurstin joulujuhlasta. Se sai kuitenkin vain pienen siivun TV:n katseluajasta. Kaksi arvokasta juhlaa mutta kuitenkin niin kovin eri arvoiset, valitettavasti.

Yksinäisyys on monelle niin kovin todellinen asia. Se korostuu varsinkin näin joulun aikaan ja monelle tämä ajanjakso on niitä elämän "huonoja" aikoja. Omassa työssäni kohtasin paljon yksinäisiä ihmisiä. On niitä keiden luona ei ketään käy eikä kukaan muista. On yksinäisiä leskiä, lapsettomia pariskuntia, yksinäisiä miehiä ja naisia. Heille talon tapahtumat muodostivat joulun odotuksen ja yhteinen jouluateria jouluaattona oli kohokohta, heidän ei tarvinnut kokea sitä yksin vaan yhdessä muiden asukkaiden sekä henkilökunnan kanssa. Jokaista asukasta muistetaan, yhdessä lauletaan joululauluja ja koristellaan joulukuusi.  Mutta joulun mennessä ohi he edelleen odottavat, josko joku kaukainen sukulainen, satunnainen tuttava tai ystävä poikkeaisi heitä tervehtimään. On niin paljon heitä ketkä eivät itse voi eivätkä pysty enää hoitamaan omia asioitaan ja asioiden hoito jää henkilökunnalle.

Ihmettelette varmaan, miksi nämä ajatukset palaavat tuonne työelämän osioihin edelleen. Asia on vaan niin, että huomaan vähän väliä ajattelevani monia asioita työpaikaltani. Huomasin huolehtivani täältä kotoa käsin mm. onkohan tytöt muistaneet  erään asukkaan veroilmoitusasiat ja varsinkin sen ulkomaan eläkkeen, onko muutaman muun asukkaan toimeentulotuki -hakemukset hoidettu joka kuukausi, onko joulusaunan ajankohta sovittu ja vihdat hankittu? No tietenkin ne varmasti on hoidettu, mutta kun ne on ollut sitä omaa työtä ja arkea niin ei tuo irrottautuminen taida tapahtua niin helposti..vaikka kuinka haluaisi. Samalla muistan juuri heitä ketkä viettävät joulunalusajan yksin vailla muuta seuraa kun toiset asukkaat ja henkilökunta.

Pakko on tähän myös kertoa eräs oma joulutarina, työpaikalta sekin.

Joulujuhlapäivä oli sovittu ja ohjelmanumeroa harjoiteltu muutamia kertoja. Tarkoituksena on esittää joulukuvaelma. Seimi on pystytetty salin eteen (kotipupulta lainattu heinät ja tyttären nukkevauva). Seimen vieressä on kaksi tuolia Josefille ja Marialle. Josef ja Maria istuvat katsellen Jeesus-lasta seimessä. Päällään heillä on froteiset kylpytakit, päässä pyyheliinat pannalla kiini. Josefia esittää talon sotaveteraani ikää 93 vuotta, Mariaa hänen vaimonsa, samoin asustein, ikää 97 vuotta. Enkelikuorona taustalla minä, Alzheimer-tautia sairastava rouva sekä kaksi komeaa herraa keppeihinsä nojaten, meillä päällä seurakunnasta lainat albat, päässä pannaksi tehdyt joulukoristenauhat, kädessä kynttilät. Talon johtaja lukee jouluevankeliumin Raamatusta ja yhdessä laulamme Enkeli taivaan lausui näin...Katson kun Josefin silmistä valuvat kyyneleet vaikka suu on hymyssä, Mariakin pyyhkii silmäkulmiaan meillä muilla kovin harras mieli.

Osa tästä väestä ei näe enää tätä joulua. Kuitenkin uskon että me kaikki täällä olevat muistamme tänäkin jouluna heitä niin kun olemme muinakin jouluina muistaneet. Nämäkin kaikki henkilöt olivat niitä yksinäisiä ilman sukulaisia eikä juuri ystäviä eikä tuttaviakaan. Mutta meidän mielessämme he pysyvät senhän kuvastaa jo sekin, että minäkin näin kotoa käsin edelleen muistelen näitä yhteisiä hetkiä.

Sain blogiystävältäni enkelin. Tämän enkelin muassa haluan muistaa kaikkia heitä jotka ovat elämässäni olleet jollain tavoin mukana.

spiritual-angel.jpg

Blogiystävä Leen@ antoi minulle tämän tunnustuksen. Kiitos ihanasta enkelistä!

Anna tämä tunnustus kaikille blogeille,
joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa)joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

I want to give this little own made Christmas spirit- award already now wishing christmas spirit and happy christmas!

Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland.
Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on.
Beware you may get the award several times.”

Oma enkelini lähtee eteenpäin hieman myöhemmin. Kunhan saan kaivettua osoitteita esiin. Oma koneeni tosin jo palautui mutta ei vielä käyttökunnossa kun johto jäi Tampereelle. Palautuu sieltä kyllä lähiaikoina ja siihen mennessä täytyy täydentää osoitetetiedot miljoonasta eri paikasta...täsmällisyys tässä asiassa on todella vaillinainen mutta yritän vast`edes parantaa tapani.