On taidettu ottaa askel edes jonkinasteiselle hyväsymisen tasolle. Muutama päivä meni vähän epämääräisissä tunnelmissa, ei oikein osannut mitään aloittaa, eikä tehdä, vähän niinkuin olla vaan kun mikään ei oikein innostanutkaan. Jokinasteinen väsymyskin oli koko ajan seurana joten reippaanlaisia päiväunituksia on tullut nukuttua. Silti iltasellakin, uni on ottanut vallan jo alkuillasta, joten ehkäpä päänkin on täytynyt saada levätä tarpeekseen. Eilen sitten sainkin hoidettua jo monta asiaa eteenpäin. Läppärin näyttö on kiukutellut jo jonkin aikaa, nyt sitten vaan odotan huoltomiestä saapuvaksi.  Yleiselle oikeusavustajalle on aika jo maanantaiksi, joten oheishuoltajuus -asiakin on sitten jatkossa työn alla. Kyllä tähän kuolemaankin kauhea määrä viranomaisia mahtuu, näin meikäläisen kannalta katsoen. Toki tilanne onkin vähän sellainen, että näitä viranomaisia tässä tarvitaan. Oman osansa kyllä kaikki tämä asioiden hoitelu omasta energiasta syö, tavallaan sitä puristuu vähän kasaan kun tuntuu, että ne energiat hukkuvat siihen, että saa aina jokin asian hoidettua. Toisiaalta on siis huomattava, että kun pääsee hyväksymisen alkutaipaleelle käy kaikki paljon helpommin. Kotosalla myös murkku on uskaltautunut päästämään omia pelkojaan ja tunteitaan esiin. Äidin kainalossa, turvassa, hän on puhut siitä, miten kaiken tämän kokee ja kuinka häntä surettaa ja pelottaa tämä tilanne. Miksi äiti ei ole ehkä katsomassa, kun hän valmistuu ammattiinsa? Miksi äiti ei nää tulevia lapsenlapsia eikä ehkä pääse mukaan tuleviin häihin mitkä jossain vaiheessa on edessä? Niin miksi, mitä siihen voi selitykseksi antaa? Ei voi kun lohduttaa, että nyt sattuu, mutta sekin helpottaa ajan myötä. Kasvun taival ei ole helppo eikä siloitettua tietä ole. Keinoni on kuitenkin rajattu, enkä minä voi sitä tietä silottaa. Kuitenkin itse tunnen nyt rauhallisuutta vaikka se surukin minussa asuu joka päivä ja joka hetki. Ei ole keinoa pyyhkiä mitään pois, ei ole valtaa anoa muuttumista tai korjaamista. Ei auta epätoivo, eikä kiukku. Jossain muualla tämä on säädetty ja se on minun hyväksyttävä. 

Faktaa.....vaikka sen toivoisi olevan fiktiota!

Mitä on palliatiivinen hoito?

Palliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaiden ja kuolevien ihmisten aktiivista, moniammatillista ja kokonaisvaltaista hoitoa silloin, kun sairaus ei ole enää parannettavissa eikä hoidon päämäärä ole elämän pidentäminen mihin hintaan hyvänsä. Palliatiivinen tulee sananasta pallium (lat.) ja se tarkoittaa viittaa. Parhaimmillaan viitta suojaa, antaa lämpöä ja turvaa. Viitta voi myös kuvainnollisesti olla yhdistävänä tekijänä moniammatillisen tiedon ja taidon kokoajana sairaan ihmisen ja hänen läheistensä auttamiseksi.

Sana palliatiiviinen tarkoittaa oireenmukaista, tuskaa lievittävää ja vähentävää sekä helpottavaa hoitoa. Keskeistä on kivun ja muiden oireiden lievitys ja samalla psykologisiin, sosiaalisiin ja hengellisiin sekä elämänkatsomuksellisiin asioihin paneutuminen. Palliatiivisessa hoidossa tavoitellaan mahdollisimman hyvää elämän loppuvaihetta. Palliatiivinen hoitonäkemys hyväksyy elämän rajallisuuden. Sen mukaan kuoleminen kasvaa esiin koko eletyn elämän taustalta. Palliatiivisen hoidon tehtävä on koko sairaan ihmisen ja hänen läheistensä tukeminen niin, että he voisivat elää täysipainoisesti ja laadukkaasti ja että potilas voisi kuolla arvokkaasti.

Parantumattomasti sairaan hoito on monitahoista ja sen vuoksi yhteistyön eri ammattiryhmien välillä tulee olla saumatonta. Näin voidaan turvata hoidon pitkäjänteisyys, inhimillisyys ja hyvä laatu.

Saattohoito (hospice-hoito) on osa palliatiivista hoitoa kuoleman lähestyessä. Kuolevaa ihmistä ja hänen läheisiään tuetaan ja hoidetaan yksilöllisesti parhaalla mahdollisella tavalla inhimillisiä arvoja kunnioittaen. Saattohoidossa kuolevalla ja hänen läheisillään on mahdollisuus valmistautua lähestyvään kuolemaan. Sana saattohoito on korvannut käsitteen terminaalihoito. Saattohoitoon ei kuulu aktiivinen kuolemaan auttaminen.