Märkää loskalunta pyryttää edelleen. Tuntuu pian, ettei pihaan enään mahdu enempää lunta, mutta lohduttaudun ajatuksella, että uusi lumi on vanhan surma. Odotan kuitenkin innokkaasti kevään tuloa ja huomaan itsessäni selkeästi niitä kevään merkkejäkin. Lehdistä innokkaasti luen kaiken sisustuksesta, uusia värejä ja kuoseja. Värikuvissa aina niin kauniita ja innostavia mutta kun yritän etsiä kaappien kätköistä jotain vastaavaa niin huomaan, että pitäisi uudistaa vähän sitä ja tätä. Puutarhaoppaat ja siemenlehdet antavat tilaisuuden unelmoida pitkät tovit siitä, että kumpa omistaisinkin viherpeukalon. Kyllähän minä nyt jotain saan kasvamaan ja joskus jopa kukoistamaankin. Rikkaruohojen nyppiminen ja perenapenkin perkaaminenkin syyhyttää jo heti kevään saapuessa mutta loppukesästä rikkaruohot kyllä valtaavat loistokkaan kukkameren joka ikinen vuosi. Vanhan talomme pihapiiri on väliin aika uuvuttavakin kaikessa kuoppaisuudessaan ja monttuisuudessaan. Tontti on pelkää savimaata ja vaikka kuinka siihen kärrää multaa ym. niin hukkuu kaikki aikanaan savensyvyyksiin. No hyviä ja huonoja puolia kussakin ja eihän se yllätys ollut kun aikanaan talo ostettin. Rintamamiestalo oli siinä kuosissa kun rakennusvuosinaan ja sisäremontti on loppumaton kaivo joten siinä mielessä puuhaa olisi aina enemmän kun intoa. Mutta hitaasti hivuttamalla pienin askelin suurissa saappaissa syntyy vähitellen jotain valmistakin.

Oikeastaan olen pohtinut jälleen tätä sairastamista tai ehkäpä oikeammin sairaana olemista. On päiviä, milloin tavallaan unohtaa sen, että onkin syöpäsairas. Tai oikeammin ei sitä täysin unohda vaan työntää ajatuksen sivumpaan ja pyrkii olemaan niin normaali kuin ennenkin. Kuitenkin sairaus piilee siellä syvällä ajatuksen syövereissä kaiken aikaa ja vääjäämättä. Väliin se nostaa enemmän päätään ja on pinnalla koko ajan eikä tahdo hellittää. Silloin tällöin se valtaa kaikki olemassaolon ajatukset ja on mustana mörkönä päivän jokaisena hetkenä ja jokaisessa askareessa jopa unessa. Usein niitä mustia mörköpäivä on useita varsinkin silloin kun on odotettavissa hoitoon meno, lääkärireissu ja tulosten kuuleminen. Mörköpäivät jatkuvat vielä senkinjälkeen usein useamman päivän. Sitten tulee se päivä jolloin mörkö menee hetkeksi hieman taka-alalle ja antaa tilaa muille asioille, mutta se ei hellitä sittenkään vaan on ja pysyy jossain kulmauksessa kiinni kun olisi pikaliimalla liimattu.

Sairastamisen alku oli aika sumuista ja sittenkin kun diagnoosi kerrottiin oli vähän niin kuin leikkaavan lääkärin lupaus, että kaik on poissa ja se siitä. Silloin en isommin edes miettinyt, mitä kaikkea muuta diagnoosi voi tuoda tullessaan. No aikanaan kun sain kirjeen varsinaiselle syöpäpuolelle ensimmäiselle käynnille, maailma murenikin ja muistan kuinka itkin kotona, koska olin varma, että tämä kirje tietää vain ja ainoastaan sitä, että on jotain muutakin. Leikkauksesta oli kulunut jo muutama kuukausi ja käynti oli lääkäriaika. Niinhän se sitten olikin, että noin tunnin keskustelun jälkeen lääkäri kertoi levinnäisyydestä. Sen tunnin aikana oltiin mietitty työkuvioita vähän uusiksi. Siitä mitä lääkäri sitten loppuviimein sanoi, en jälleen muista paljon mitään muuta kun sen, että stytostaattihoidot alkavat pitkillä stytostaattitiputuksilla. Siitä eteenpäin sairaus olikin läsnä joka hetki ja kokoaikaisesti. Se sai itkemään ja nauramaankin, se sai suremaan ja pohtimaan, se sai vaipumaan epätoivoon ja nousemaan jälleen pinnalle. Nyt kun yritän jollain tapaa analysoida tuota aikaa huomaan tämän. Tällä hetkellä kun tietoa ja kokemusta tästä kaikesta on jo rutkastikin on ajatustapakin muuttanut muotoaan ja siirtynyt pohdinnalliselle tasolle. Tason vaihdos on varmaankin seuraus siitä, että tietää ettei koskaan parane ja pahimmat ajatuskivut on toivon mukaan jo käyty. Tuntemukset ovat varmasti erilaisia silloin, kun tauti pysyy remissiossa ja pysyy poissa, toki olemassa olo jatkuu siitäkin huolimatta varmasti kaikilla jotka kerran ovat syöpään sairastuneet.

Tänään kävin maaseutuajetulla ja nautin kahvit Pentikulman kulttuurimaisemissa. Ostin makeistukusta karamelleja ja osa niistä lähtee tyttären matkassa ilahduttamaan kahta vanhempaa tytärtä. Ystävän kimppalahja on hankinnassa ja synttäreitä juhlitaan kuun lopussa. Kirjoittamisen on keskeyttänyt 5 puhelua joten jos ajatukset ovat kulkeneet jätkän pätkissä niin kirjoittaminenkin on kestänyt jo hyvin pitkän aikaa. Suotakoon se anteeksi:)