Kevät on ihanaa aikaa vaikkakin se on ollut hyvin kylmä, sateinen ja tuulinen. Tuntuu kuitenkin, että kevään tullessa on aina pakko tehdä jotain, mikä saa niin kodin kun oman itsensäkin tuntumaan "uudemmalta". Vaatekaappiin katsoessa tuntuu, että sieltä ei löydy mitään kivaa päälepantavaa ja kotikin kaipaa niin suursiivousta kun iloisia värejäkin. Ikkunat näyttävät nuhruisen likaisilta ja huutavat pesua. Verhot kaipaavat kevätilmettä ja piha ripsuttamista ja rapsuttamista. Mielikin kaipaa "uudistumista", uusia tuulia ja selkeitä säveliä. Valo saa meidät jaksamaan enemmän ja unta kaipaa vähemmän. Itsessäkin tapahtuu kevään uudistumista. Talven aikana sosiaalinen elämä on "hiljaiseloa", kevään tullen se avautuu nuppuiseksi kukanaluksi ja kesään kohden mentäessä kukka puhkeaa täyteen kukintoonsa. Mietinkin, mitens tässä näin on käynyt? Tosiasiassa kaiken takana taitaa kuitenkin olla se, että ei ole rankkoja stytostaattihoitoja ja keho on puhdistumassa niiden vaikutuksista. Ei tarvitse pelätä infektioita eikä kärsiä sivuvaikutuksista. Kaikkien niiden haittojen poistuttua löytää oman itsensä uudelleen  ja uusia voimavarojakin. Sairauden polulla yksi osio on kuljettu loppuun nyt mennään saman polun uutta haaraa eteenpäin. Tämän polun pituudesta ei ole tietoa, mutta nyt tuntuu, että minulla on halua, innostusta ja voimaa sitä kulkea nauttien kaikesta hassusta, hauskasta ja hieman hulvattomastakin menosta ja meinigistä. Aina olen ollut vastaanottamassa uusia haasteita, väliin sukellan niihin ihan päämäärättömästikin. Nyt vain kerään kokemuksia, hetkiä ja tuntemuksia. Jakamisen ja antamisen iloa. Tähän kevääseeni mahtuu paljon, se on melkoisen vireää ja siihen kuuluu suuri joukko läheisiä ja ystäviä. Osaan tapaamisia on varmasti vaikuttanut paljon sairauteni tämä vaihe ja siksi niitä on aktiivisesti puuhasteltu, jotta yhteistä aikaa järjestyy. On hienoa tuntea, että on sellaisia ystäviä, tuttavia ja sukulaissieluja.

Taannoin sain lahjaksi kirjan Tartu toivoon, Inkeri Elomaa Syöpälääkärin kädenjälki.

Kirjaa olen tutkiskellut huolella ja hartaudella. Lukemisessa olen kuitenkin vielä aika alkumetreillä, en vielä edes puolessavälissä. Tosin mieleni tekisi lukea se samantein loppuun asti, mutta sitten haravointi jäisi. Lainaan kirjasta muutamia kohtia. Kun näitä luin, tajusin hyvin selvästi sen, mitä itse olen käynyt läpi ja käyn edelleen. Nämä asiat näkyvät kirjoituksissani hyvin selvästi.  Vaikka tunteeni ovat olleet omiani niin ne saivat tällä tavoin "merkityksen".

Sopeutumiseen vaikuttavia tekijöitä

"Ihminen elää ajallisessa jatkuvuudessa: menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Tauti järkyttää tätä jatkuvuutta. Olipa ennuste hyvä tai huono, potilas joutuu sopeutumiskouluun, jossa vaikea läksy on suunnitelmien uudelleen arvioiminen. Potilaan sopeutuminen sairauteensa riippuu paljon hänen iästään ja elämäntilanteestaan, sairauden luonteesta ja ennusteesta, käytettävistä hoidoista, psyykkisistä voimavaroista ja aikaisemmista elämänkokemuksista, hoitohenkilöstön ja omaisten tarjoamasta tuesta ja sosiaalisesta avusta. Syövästä tulee koko perheen tauti. Sairastuneen sairaalakäynnit, tutkimukset ja hoito määräävät myös muiden perheenjäsenten menemiset ja tulemiset."

Kriisivaiheeseen kuuluu epätoivoa ja levottomuutta

"Sairastumisen toteamisvaiheeseen kuuluu epätoivoa ja levottomuutta. Elämän rajallisuuden tiedostaminen aiheuttaa ahdistusta, jonka hallitsemiseksi käynnistyvät erilaiset suojautumiskeinot. Eräs näistä on syövän kieltäminen. Potilas uskoo lääkärin erehtyneen tai tietojen sekaantuneen. Kieltäminen poistaa kipeän realiteetin ja antaa samalla aikaa taudin hyväksymiselle. Kun kieltäminen osoittautuu vääräksi, potilas alkaa etsiä syytä sairastumiseensa. Vaikka hän ymmärtää syyllisyyden mielettömyyden, hän elämyksellisesti kokee sen täytenä totena. Kriisivaiheessa hän taantuu psyykkisesti, keskittymiskyky ja arkiaskareitten suorittaminen huononevat. Hän kärsii voimattomuudesta, ruokahaluttomuudesta, nukahtamisvaikeuksista ja väsymyksestä. Ajatusmaailmassa esiintyy maagisuutta ja kaikkivoipaisuutta. Potilas haluaa uskoa ihmeisiin. Yrittäessä hallita ahdistustaan hän purkaa tunteita itsensä ulkopuolelle käyttäytyen vihan tunteita terveitä lähimmäisiään kohtaan. Hän etsii syntipukkia, joka on vastuullinen siitä, ettei hänen syöpäänsä huomattu ajoissa. Psyykkisten toimintojen taantuessa monet kokevat somaattisia oireita. Potilas pohtii elämän ja kuoleman kysymyksiä. Jos ihmisellä on syvä uskonnollinen vakaamus, hänelle voi olla helpottavaa antautua Jumalan käsiin. Akuutti kriisireaktio väistyy yleensä parissa kuukaudessa. On selvää, että tämä vaihe on kivulias. Sopeutumisreaktion käyttövoimana on siedettävissä rajoissa tunntettu ahdistus. Tämän vuoksi potilaalle ei yleensä anneta rauhottavia lääkkeitä. Ne ovat toki paikallaan unettomuuden hoidossa ja kestämättömän ahdistuksen katkaisemisessa."

Vaikka kaikki tuntemukset eivät ihan tuon tekstin mukaan menekkään on siinä kuitenkin ydin siitä, mitä sairaus meille tekee ja miten se vaikuttaa. Sairauden vaikutuspiiri on suuri ja ulottuu sairastuneesta omaisiin asti. Sitä, millä tavoin näitä tuntemuksia voitaisiin helpottaa, en tiedä? Tietenkin on saatavilla keskusteluapua ja on ryhmiäkin, missä voidaan asioita purkaa ja keskustella. Kysymys onkin siitä, onko ne kaikkien saatavilla? Onko asiaan panostettu tarpeeksi? Onko vertaistuen saaminen tehty helpoksi ja samanarvoiseksi kaikille? Jos sairastat suuremmalla paikkakunnalla tilanne on helpompi, mutta kun asut matkan takana vaatii melkoista panostusta ja halua itseltä osallistua hankkimaan apua esim. keskusteluryhmistä. Sairas ravaa hoidoissa,  tutkimuksissa, labrakokeissa, seurantakäyneillä tuhka tiheään. Itselläni ei ainakaan niiden käyntien jälkeen voimaa olisi enää jäädä esim. johonkin keskusteluryhmään. On hyvä kuitenkin huomata eri keinoja purkaa tunteitaan, minulle se on tämä blogi ja te blogiystävät,  joku toinen purkaa sen musiikin tekemiseen (sen biisinkin kuuntelinkin taas tänään, terkkusia vaan!) ja vertaistuki netin kautta sen kun käy ja kukkuu, hurttia hirteishuumoria harrastetaan aktiivisesti. Nettiriippuvuus on siis taattu jatkossakin:)

Harava on tainnut ottaa askeleen kohti kuistia, siellä se kutsuvasti kuiskuttaa ja sopii treffejä. Kukkapenkki lykkää ensimmäisiä versojaan ja nyyhkii kutsuvasti tännepäin...uusi kasvusto vaatisi tilaa ja vanhat varret poissiistimistä. Lumikolakin joutaisi säilöön ja pian on aika möyhentää perunapenkki ja hankkia siemenperunaa ja jotain muutakin pientä istutettavaa.