Väliin olo on vähän kuin "hämärän rajamailla". Sitä pyrkii elämään terveen elämää olemalla kuitenkin sairas. Toki kyllähän sitä väliin ihan unohtaa tai ainakin melkein, ettei ihan kunnossa olekkaan.  Viimeistään siinä vaiheessa, kun tekee jotain vähän enemmän ja vähän isompaa, antaakin keho merkkinsä siitä, että olet ylittänyt rajan. Sitten on pakko pitää niitä lötkyttelypäiviä ja ainakin näin kevään tullen, koska sama alkaa alusta. Kyse on tietenkin hyvin pitkälle persoonasta ja itselle opituista toimintamalleista. Mitenkähän ihmeessä niistä oppii luistamaan tai edes pääsemään vähän helpomalla? Sisäinen ristiriita ja kamppailu on koko ajan käynnissä. Kun on aina tottunut pesemään ikkunat, vaihtamaan verhot, tekemään suursiivouksen ja kiikuttamaan puhtaat kesällä pestyt matot lattiaan entisten tilalle ei osaa olla tekemättä sitä kaikkea ja vielä kerralla. Sitten kyllä tosiaankin huomaa ettei keho ole entisensä eikä voimavaratkaan. Eikä edes kysymys ole siitä, ettenkö apua saisi, varmaan sitäkin löytyisi, ei vain tohdi toisia pyytää kun kaikilla on omat hommansa kuitenkin. Tietenkin voisi ja viimeistään tässä vaiheessa pitäisi passittaa perheen muut jäsenet talkoisiin mukaan, mutta ja mutta. Avecci tekee pihahomaa, puuhomaa, autohommaa, lämmityshommaa ja käy päivätöissä...hän remontoi ja korjaa ym. Murkku hoitaa omat huoneensa ja koiraakin hyvin pitkälle sekä koulun, mihin on satsattu nyt tosissaan, kun niitä alilyöntejä oli tässä talvella. Sitten hän käy kerran viikossa lapsenvahtina ja auttelee isäänsä työssä viikonloppuisin, että tienaisi vähän omaa rahaa. Sitten on se taivaan tosiasia, että näkemyksemme eroavat näissä siisteysasioissa melkoisesti. On siis otettava itseään niskasta kiinni ja jatkossa opittava katsomaan "läpi sormien". Toisiaalta kun on "pääkkö" ei halua antaa itsekkään periksi, ei sitten millään. Ei millään halua ymmärtää ettei mikään ole niin kuin ennen, ei edes voimavarat. Siinäpä onkin "isopyörälle" töitä. Kaiken muun nimittäin vielä oppii käsittelemään ja jollain tasolla hyväksymäänkin, muttei sitä, että itse käy heikommaksi, huterommaksi ja joutuu suuressa määrin turvautumaan toisiin.

Toisiaalta tämä varmaan on tulevaan valmistautumista ja siksi mieli kamppailee vastaan. Vielä ei mieli ole valmis hyväksymään, se tekee työnsä pikkuhiljaa ja valmistautuu. Näihän se on koko ajan toiminut. Ensin tulee vastustus, sitten asioiden pyöritys mikä valmistaa mielen hyväksyntään. Mieli hyväksyy asian ensin jollain tasolla, ei vielä täydellisesti, mutta sitten kun on aika, muuttuu hyväksyminenkin täydelliseksi.

Toisiaalta nämä ovat niin arkisia ja pikku-juttuja ettei niistä pitäisi mitään pohdintaa nostaa. Totuus on kuitenkin se, että terveelle ihmiselle ne ovat niitä arjen juttuja mistä selvitään aikanaan ja tavallaan. Kuitenkin silloin kun ihminen ei ole terve ja tavallaan se "elämä" pyörii kovin arkisten pikku-juttujen äärellä, silloin niitäkin mietiskelee. No meidän huussollin ikkunat on pesty, kuistia lukuunottamatta. Keväiset verhot vaihdettu ja suursiivous on valmistunut. Puhtaat, kesällä pesemäni matot ovat lattialla ja mieli on tyytyväinen. Mieli halajaa tietenkin nyt mattojen pesuun...vähän saisi lämmitä vielä. On kuitenkin hauska todeta, että vaikka elämä sairaana on kaventunut tiettyihin uomiin, paljon positiivisa yllätyksiäkin matkaan mahtuu. Uusia tuulia ilmaantuu kuin huomaamatta ja kaiken kaikkiaan elämä on rikasta ja ah niin rakasta.

Terveen elämän mieli on tasapainoinen, no jotakuinkin ainakin. Sairaan elämän mieli on väliin hyvinkin tasapainoinen, mutta kamppailua käydään ettei alavireisyys yllätä. Kuitenkin mennään kuin vuoristorataa tai sitten laulun sanoja mukaellen "ylämäki alamäki, ylämäki alamäki yhdessä kulkien....."