Toinen käynti palliatiivisellä osastolla ja lääkärin juttusilla oli erittäin positiivinen jälleen. Hoitava lääkäri on kyllä oikealla paikallaan. Hänellä oli aikaa kuunnella ja keskustella. Sain rauhassa kertoa omista tuntemuksista ja jutuista ja hän kyseli perheestä ym. Hän myös otti onkeensa heti kivun, mikä oli siis ihan oman rehkimisen syy. Mitään ulkoista siihen ei löytynyt, ei suurentumia näin näppituntumalta. Samaa mieltä olimme myös siitä, että verenpainelääkeeni voi nyt lopettaa...lepatus niiden ottamisen jälkeen on ollut melkoinen ja kotikontrollini nyt säännöllinen. Stytojen ja Avastinin nostattamat paineet ovat tasaantuneet ja lääkitys voidaan lopettaa. Varmuuden varoiksi sain tuhdimman kipulääkkeen reseptin. Kipua ei tarvitse kestää..eikä kärsiä. No onneksi niitä kipuja on ollut vähän vain tuon rehkimisen jälkeen, mutta varmuuden varoiksi. Omaan tapaani tietenkin kun jutusteltu oliin jo aiemmin kaikesta mahdollisesta, lääkäri halusi tietää myös loppuajan toiveet. Nyt ne ovat sitten esiin otettu ja kirjattu sekä myöskin alkuun pantu. Kotisairaalahoito niin pitkään kun mahdollista sekä sitten paikka saattohoitokotiin, niin mikäli siihen kaupungin maksusitoumus myönnetään...siis alkuun saatettu ja joskus sitten kuulen miten kävi. No kuitenkin totesimme, että vielä ko. hoitoja en tarvitse, on vaan sitten hoidettu tämäkin asia valmiiksi. Tämä ei siis ole mitään negatiivista vain ja ainostaan positiivista ja itselle helpottavaa. Eipä tarvi kantaa huolta..näin lääkäri sanoi, he hoitavat asiat joten Kiitos siitä. No, ei tämä elämänhalu tähän ole loppunut ei vieläkään, eikä mikään ole vielä päättynyt voisi kai todeta että vasta alkannut. Jokin tai joku on alkanut ja sillä tiellä ollaan, se näkee kun kun elää ja näin tehdään. Olen kuitenkin iloinen vaikka toisiaalta tietenkin suruinen, helpottunut kuitenkin kun tiedän missä mennään, mihin edetään. Se mikä on tulevaa on tulevaa, tässä päivässä ja näillä eväin mennään nyt.

Jos kirjoitusta siivittää jokin....niin sen syy on vain ja ainoastaan murkku. Lintsaamista jälleen...no tämänkin jälkeen äiti keskustelee ja vakavasti. Koitaa kantaa ja tukea, mutta se ei taida riittää. No tämän päivän osuus äitinä on tehty, enempään ei riitä voimavarat. Olisiko siemen kuitenkin itämässä, sillä oli parempaakin tässä välissä. Koska aamuni alkoi isännän kellonsoittoon kukonlaulun aikaan, taidan painua ajoissa nukkumaan. Sulattelemaan sanoisin. Huomenna, huomenna jälleen nousee aamu uusi ja toivottavasti aurinko paistaa. Vaikkei paistaisikaan, niin luulen, että minulle paistaa kuitenkin. No olkapää on odottamassa, se on ollut läsnä jo moneen kertaan tämän illan aikana. Siihen on hyvä nojata.