Näin vaan täytyy todeta. Kaiketi pää on vielä niin pilvissä, että kaiken aloittaminen saati sitten lopettaminen onkin oikein uurastusta vaativa urakka. No jos jotain reissu opetti, niin laiskottelua ja omaan napaan tuijottelua. Päivät vaan hurahtavat ja kaikki mikä on pitänyt aloittaa, on aloittamatta, jotensakin näin se menee. No mitäs siitä, pääasia että itsellä on hyvä olla. Toki kyllä täytyy myöntää, että aika tarkoituksellista tämä laiskuus on.  Tuo kestoväsymys on vähän sellainen, ettei se paljon anna armoa ja ehkäpä kolmen viikon kuumeen sahaaminenkin on vaatinut oman veronsa. Vaikka reissussa jaksoi kävellä ja kulkea pitkiäkin matkoja niin toisiaalta sitten seuraava päivä aina pyhitettiin lekotteluun aurinkotuoleilla ja uimiseen. Ei mitään hötkyilyä eikä hytkyilyä mihinkään suuntaan, kunhan ruokapaikaan, mitä oli joka kulmassa käveli. Kyllä tätä syksyäkin osaa arvostaa ja vaikka koleutta onkin, niin onhan siihen jo aika tottua. Kesä kaikkineen on ollut niin mahtava, ettei miesmuistiin ole sellaista nähnyt tai kokenut. Myös kaikki kauniit ja ihanat asiat mitä on tähän kevääseen ja kesään liittyneet ovat vahvasti mielessä. Tottahan niitä murheenkryynejäkin on paljon, ei sitä käy kieltäminen, niiden sija vaan ei ole mielessä koskaan niin vahva kun ihanien muistojen ja hetkien. Kotona pistän aamusella keittiön puuhellaan valkean ja nautin kun lämpö leviää keittöön ja koko pirttiin. Ruuanlaitto tuntuu jopa mukavalta kun saan käyttää puuhellan lämpöä sen tekemiseen. Murkkukin aina sanoo, että huomaa heti olenko tehnyt ruuan puuhellalla vai sähköhellalla, maku on kuulemma erilainen. Liekö enemmän rakkautta tekemiseen ilmassa? Vielä ei ole alettu pönttöuuneja lämmittämään vaikka vain tunnelman vuoksi taidan näin tehdä ihan näinä päivinä. On niin rentouttavaa istua löhöämään ja katsomaan telkkaria kun uunissa puut ritisevät ja rätisevät ja valon heku näkyy. Tottahan kynttilälyhdyt ja tuikut on löytäneet paikkansa jälleen, kun ulkona on pimeää, tuulista ja sateista on kynttilän valo niin herkistävä. Samalla lähetän aina ajatuksia sinne jonnekin, muistellen kaikkia jotka ovat poissa.  On aika rentoutunut ja seesteinenkin olotila, ihan kun joku uusi aikakausi olisi jälleen alkanut. En osaa selittää sitä mitenkään, mutta se tuntuu hyvältä. Mieli on ehkä saavuttanut jonkun tietyn pisteen, mistä on paljon ylimääräistä karsiutunut pois. Tunne on mielenkiintoinen ja hyvä joten toivon, että se myös pysyy eikä ole hetken huumaa. Kotonaolo tuntuu turvalliselta ja hyvältä, uusia tuulia voi jälleen suunnitella, mutta varoen ja mitään lukkoon lyömättä, sellaista on elämä nyt.