Päivän tunnit kutistuvat, mutta onneksi ne eivät lakkaa olemasta. Aktiiviaika käy aika pieneksi ja menee normaalien kotihommien hoidossa, muu aika on omaa luppoaikaa tai nukkumista. Ihmettelinkin jo miten päivät  tuntuvat niin lyhyiltä, mutta onhan ne lyhkäisiä kun on tolkuissaan tai hereillä ne muutamat tunnit päivällä kun illallakin. Hyvä niin kuitenkin ja toki päivätkin ovat erilaisia. Välillä sitä on olevinaan tarmokaskin ja saa jopa jotain aikaiseksi, se on kyllä itselle ihan onnistumisen elämyksellinen tunne se. Pää kun tekisi kaiken aikaa muutoinkin enemmän kuin kroppa sallii...eipä sitä tavoistaan pääse:)

Kuitenkin tuli eilen tehtyä vähän haravanvarraen kanssa tuttavuutta. Myöntää täytyy, että se oli kyllä aika vähän se. No tuntumaan pääsin sentään ja loppu jäi isännän ja keräävän ruohonleikkurin harteille. No samalla tuli oltua ulkona, koska ilma oli kaunis ja vällyä päällä reilunlaisesti, olkoon se sitten hommassa pääasia. Lauantai menikin kyläpäiväksi kun miesväki teki ovenvaihto-operaatiota, joten minähän sain seurustella ja olla vaan.

Aamun kuumeilu jatkuu edelleen, joten aamut eivät ole miksikään muuttuneet. Lääkkeet pitävät päiväseltään kunnon ihan kohtuullisen mukavana jotta voi pieniä askareita tehdä ja vähän ulkoillakin. Tänäänkin käytiin äidin kanssa yhdessä kyläreissulla ja kirjastossa, kaikki lukeminen oli loppu ja lisää oli saatava. Nyt on ruoka uunissa hautumassa ja meinaan rykäistä vielä yhden pullataikinan verran aktiiviaikaa tälle päivälle. Sormet syyhyävät niin taikinaan ja mieli halajaa kokeilla luumuvanilijapitkoa...omista luumuista, tottakai. Yöt ovat olleet nyt hieman parempia vaikka niihin usein mahtuu sellaista univalvetilaa ja tottahan toki mitä mielikuvituksellisempia unia.

Mieleni huomaan ajautuvan usein omille kaukaisille poluilleen. Mieli pysyy haikeana ja jälleen katsoo ympärilleen uusin silmin, miettien kaiken pysyvyyttä ja pysymättömyyttä. Sitä toivoisi, että aika pysähtyisi paikoilleen ja kaikki olisi sitten hieman paremmin. Kuitenkin tietoisuus siitä, että vaikka näin tapahtuisikin, ei se mitään muuttaisi. Näin on määrä tapahtua ja näin tapahtuu, sitä ei voi muuttaa eikä siihen voi vaikuttaa. Elämä on tälläistä ennalta-arvaamatonta elämänpeliä, siinähän voi käydä kuinka vain ja kelle tahansa. Aina ei arpaonni suosi, ei edes joka kerta eikä se viideskään arpa välttämättä voita. Omat voittoni olen kuitenkin lunastanut ja niiden suoman onnen nauttinut. Maailma ei voi kohdella meitä silkkihansikkain ja jos se jotain niin kohtelee, hän on varmaan osansa ansainnut ja jos oikein onnekas on, niin on itse sen vielä ymmärtänyt. Onni löytyy pienistä asioista, onni löytyy eletystä elämästä ja sen tuomista rikkauksista, onni löytyy myös pettymyksistä sekä niiden voittamisesta...onni löytyy meistä itsestämme ja siitä, mitä onneksi ymmärrämme. Onnemme voi saada meidät kyynelehtimään niin ilosta kuin surustakin ja joskus ymmärrämme kaiken saamamme onnen vasta sen jälkeen onnenhetketkin ovat vähissä...siitä huolimatta niitä hetkiä on jokaisessa päivässä ja päivän jokaisessa hetkessä.