Tosiaan pukkaa päälle sellainen lievä rimakauhu. Lääkärini soitteli tänään, kun oli saanut labravastaukseni ja yllätys yllätys CRP oli jälleen kohonnut taivaallisiin lukemiin. Antibiootin napsimisesta huolimatta mikään ei siis ole muuttunut, joten tämä taitaa olla ihan normiolotilaa nyt ja vastakiin. No juu onhan tähän jo tottunut eli joka aamu on fiilis kun se tiejyrä olisi jälleen ajanut kroppani ylitse (vain mustelmat ja luunmurtumat puuttuvat). No raajat liikkuvat eli toimivat ja se lienee pääasia, kaiken muun kanssa pystyy olemaan. Tosin kyllä kotiväki antaa soraääniä kun kinuan vähän väliin hierontaa milloin selälle tai kintuille..mutta se on niin ihanaa:) Harkinnassa kyllä on ihan hierojalle meno, mutta jospa tulenkin siitä enemmän kipiäksi, nykyään hipiäni kun on aika arka ja ennen vanhaan sentään tykkäsin oikein kovista otteista. Toisiaalta, ei se ehkä ole kovin suosittavaa se hierontakaan sillä se voi kyllä oikeasti vaan pahentaa tilannetta. On meillä kyllä ihan sellainen akupunktiolaitekin, mitä siis ihan ammattimaisestikin käytetään, mutta sen käytön olen kokenut aika epämiellyttäväksi. Se ei minulla ainakaan tunnut yhtään rentouttavalta eikä edes mukavalta vaan pikimiten inhottavalta, joten olen antanut sen levätä rauhassa kaapin kätköissä.

Rimakauhu mieleni perukoille tuli kylläkin siitä, että lääkäri vilautteli ajatusta osastolle antibioottitippaan menosta. Onneksi hän oli entistä vakuuttuneempi siitä, että kuume ja CRP korkeat lukemat ovat perussairaudesta johtuvia, joten päädyttiin kotonaoloon kun perjantaina on lääkäri ja kuullaan sitten kuvien tulokset. Tänään siis lähden vielä kuvauksiin ja itse asiassa taksi tulee aika pian. Kuitenkin olen päättänyt että olen kotona enkä mene sairaalaan. Ajatus siitä että joudun osastolle saa minut ahdistumaan ja voimaan sisäisesti pahoin. Mittani taitaa olla täynnä kaikkea mikä liittyy osastoon ja siellä makaamiseen. Ja vaikka ihan aikuisten oikeesti tiedänkin, että joskus se on hyväksi ja paikallaan, en kyllä voi itseäni sinne ajatella. Jos minä nyt olen jo torso noin niin kuin ihmiseksi, niin sitten en kyllä enää ole edes ihminen.....Omat voimavarani lähtevät kuitenkin minusta itsestä ja siitä, että saan olla täällä kotona ja kyllä varmasti tunnen itseni paljon terveemmäksi täällä tai ainakin päänuppini tuntuu terveemmältä. Varmasti näen jo kauhukuvia perjantaistakin...omalääkärini lupasi evästää lääkäriä,  kenen luokse silloin menen....maalailen siis kauhukuvia ja meinaan olla tiukka kovanaama ja pitää pääni, pysyä kotona. Ei enää sairaaloita eikä osastoja minulle kiitos....vasta kun annan luvan on seuraavan etapin vuoro ja se on hoitokoti ja se ei ole vielä. Sitkeä sissi olen aina ollut ja meinaan olla vieläkin...tarpeen mukaan pidän kannasta kiinni kynsin ja hampain oli se sitten järkevää tai ei.