Viime kirjoituksen kommentit saivat minut aivan pyörryksiin, minun on pitänyt lukea niitä monta kertaa, huolella ja hartaudella. En voi muuta kun kiittää teitä kaikkia niistä ja ne ovat minulle niin tärkeitä, että  varmaan palaan niihin vielä monta kertaa päivien aikana.

Maanantaina olin jälleen sairaalassa, oma hoitajani vastaanotolla kipuasioissa. Kipupäiväkirjan täyttö sujui loppuviimein hyvin ja tottavie siitä oli myös apua. Kipulääkitys rukattiin jälleen ylöspäin, kohden sujuvampia aamuja, mitkä tällä hetkellä ovat olleet aika vaikeita. Uusi annostus on 50 mg aamuin illoin ja tarvittavat siihen lisäksi. Osallistuin myös vapaaehtoisena tutkimukseen läpilyöntikivuista ja vastailin kiltisti pinoon kysymyksiä. Pohdittavana oli mm. kipulääkityksen uudet muodot, tosin jo moni niistä oli käytössä, lähinnä siis kysyttävänä oli se, miten itse suhtautuu esim. "tikkarin" muodossa olevaan kipulääkitykseen läpilyöntikivuissa. No, tikkari ei oikein itselle iske kipinää ja lihakseen annettavatkin mietittyttävät, vaikka nopeasti vaikuttavatkin, pistelty on vaan jo niin paljon että kaikkea ylimääräistä koittaa välttää. On kuitenkin hieno tietää, että uusia lääkemuotoja ja lääkkeitä kehitetään koko ajan ja siksi tunnen tärkeäksi osallistua tämän tyyppisiin kyselyihin, kaikki menee eteenpäin ja on tärkeää, että tämäntyyppisiä tutkimuksia tehdään. On muutoin tosi tärkeä asia tuo oikea kipulääkitys ja sen merkitys elämänlaatuun. Sitä ei itse aina edes ymmärrä, että oma huono olotila on seuraus kivusta sen eri muodoissa. Olen erittäin onnellinen siitä, että kohdallani on niin asiantunteva ja hyvä lääkäri sekä hoitaja ketkä todella panostavat hoidossani juuri minuun ja minun hyvinvointiini. Heidän saumaton teama työskentelynsä näkyy monessa asiassa. Saumaton yhteistyö ja kommunikointi näkyi mm. jo niin varmana pidetyssä saattohoitokotipaikka -asiassa. Kaupungiltamme oli jälleen tullut uusia ukaaseja erikoissairaanhoitoa koskien, tästä olin jo aiemmin keskustellut lääkärini kanssa, että varmistuksia pitänee tehdä. Saatohoitokodin kanssa kun kaikki asiat olivat jo ihan valmiina ja paperit ja paikka siellä valmiina, sitten jos ja joskus sitä haluan käyttää. Lääkärini lupasi sitten vielä soitella kaupungin silmäätekevälle johtavalle lääkärille varmistaakseen maksusitoumusasiaa kaupungin päästä....juu ja arvata saattoi että köydenvetoahan siitä seurasi. Oma hoitajani oli sitten lopulta saanut tämän silmäätekevän johtavan lääkärin kiinni puhelimitse....ja vain ja ainoastaan sitä terkkaripaikkaa sieltä kaupittelivat ei mitään muuta. No, teama työskentely lääkärin ja hoitajan välillä toimi ja hoitajani tiesi mihin vedota, millä perusteilla nimenomaan saattohoitokodista sitä viimeistä paikkaa haetaan ja puolen tunnin kädenväännön jälkeen asia meni kun menikin läpi..ja paikka sitten luvattiin ja siihen maksusitoumus ja asiasta ei kuulemma tarvitse enää keskustella....vaikka se terkkari on kuulemma ihan hyvä paikka. Mikään mitä pidät selvyytenä ei siis sittenkään ole selvää. Varmasti monesti kaikki tämmöiset asiat jäävät hoitamatta ja oma tahto saavuttamatta, koska se hukkuu tuohon pyrogarian syövereihin.

Vointini on siis nyt melko freesi ja tuntuu että jälleen pääsen tautini kanssa ns. niskanpäälle. Toki isompi lääkitys sen väsyneempi eukko, mutta hereilläolo aika on kuitenkin aikas mukava olotila. Eilinen päivä oli pusihali päivä. Pikku-Tuukka oli mummun jakamattoman huomion keskipiste päivän ajan. Ehtoolla sitten uni tuli aikaisin ja tänään päätin pitää oman päivän vaan olemiselle. Päivään kuuluu kirjat ja lehdet,  tuijottelu ikkunasta ulos ja pään nollaaminen kaikesta ajatuksenvirrasta mitä siellä tuntuu ja kohisee. Tänään tuntui siltä, että Peten on/off nappi on hyvä kääntää tai ainakin yrittää kääntää tosissaan siihen off asentoon. Eilen vielä kävin läpi noita murkun asioita ja tulevaisuutta ja tiedossa on jälleen verkostotapaamisia ja muita käyntejä liittyen asumiseen ja olemiseen sekä elämän järjestämiseen. Ne syövät minulta voimia ja saavat pääni kuhisemaan, kuin siellä asuisi tuhatkunta muurahaista, yölläkään ne eivät jätä rauhaan. Tämän päivän ajan pyyhin kaikki ajatukset kaapin taakse ja annan ajatusten levätä, pieni hetki ilman mitään niin sitten saan taas energiaa jatkaa tässäkin asiassa loppuun asti.

Kaikesta huolimatta voin sanoa että, "nyt on hyvä fiilis". Röyhistin rintaani ja kävin myös maanantaina shoppailemassa (lompakko huutaa jo apua), päätin myös, että nyt tämä mörköily saa riittää ja päätin ottaa päivissä aina vaan pidempiä askeleita eteenpäin. Kun vielä saan itsestäni sen verran irti, että löydän kadottamani oma-aloitteellisuuden ja toteutan kaikki sen mitä olen ajatellut...niin voin olla itseeni tyytyväinen.