Tänään on taivaalta tullut lunta aamusta asti ja maa on valkoinen ja puhdas. Tuntuu, että on valoisampaa ja mieli kipuaa jo jouluun ja sen valmisteluihin.

Eilen lähdin kävelylenkille kylille, matka ei ole pitkä, mutta riittävä minulle.  Voi uskomatonta, tuntui että jalkani ovat ihan puupökkelöt ja vielä eripariakin. Muutoinkin kulku oli vähän huojuvaista ja huteroa. Eipä uskoisi että näin rapakuntoon voi mennä pienessäkin ajassa, mutta uskottavahan se oli. Kävely onkin tuntunut jaloissa ja selässä vielä tämänkin päivän ajan. Tänään sitten suosiolla pitäydyin ulkoilusta, jalkakäytävätkin ovat lumisohjoiset ja ajattelin, että ei passaa liian aktiiviseksi ruveta ettei jalat sitten taas ala krampata. Kaikenkaikkiaan olotila on kuitenkin ollut melko vireä ja ennen kaikkea tuntuu, että päänuppi on saanut hieman selvennystä eikä ole ihan niin hataran hutera kun se tässä oli. Iloinen siitä:)

Tässä reilun viikon aikana olotila on joka päivä ollut vähän erilainen. Kipujakin on ollut monissa eri paikoissa. Tuo tietenkin johtui siitä ruokatorven tulehduksesta ja siitä, kuinka koville se minuun otti ja voimiani verotti. Nukkumatti ja "torkkutiputukset" ne ovat ja pysyvät. Nyt kuitenkin selkeästi erottuu ne tietyt kipupaikat mitkä ovat tulleet jäädäkseen. Selkä kipuilee pystyssäolosta ja rasituksesta. Rintalastan alaosassa on pysyvä kipuilukohta, kosketusarkakin se on ja aikas piukea, paikkapaikoin tuntee "kovia" kohtia mitkä ilmeisesti ovat etäreitä,  tuntuvat siis jo ulospäin. Painavatkin ja aiheuttavat kipuilua hengittäessä. Kuumeilua on edelleen aamuin ja illoin. Kuume varmasti tekee sen, että aamuni ovat hankalampia kun muu päivä. Kuitenkin kun on vaan, lueskelee, makoilee ja katselee telkkaria, niin pärjää ihan kohtuu hyvin ja sehän on paljon se.

Minusta tuntuu, että kotijoukot ovat nyt vasta, parin viime viikon aikana, todella sisäistäneet minun tilani. Tähän asti kuitenkin olen jaksanut kohtuu hyvin ja jaksanut touhuta tässä kotona normaalit arjen kuviot. Usein kuitenkin he näkevät minut iltapäivisin tai iltaisin mikä taas on minun "paras" aikani. Minä huomaan sen pienistä asioista, tai ainakin luulen huomaavani. Selkeästi myös muut läheiset käyvät tätä asiaa läpi ja tietävät, että tilanne on nyt lopullisesti muuttunut. Se on toisiaalta hyvää alkua lopulliseen surutyöhön.

Nyt huomaan, että kirjoittaminen on kestänyt pidempään kuin koskaan ennen. "Torkkutippumisia" on tainnut tulla muutama jo tässä välissä. Luulin, että ajatus olisi jo kirkastunut, mutta ei taida olla. On pakko antaa ajatusten levätä ja huiliskella vähän. Minun piti laittaa kommentteja vielä, mutta taidan siirtää sen huomiseen. Kaikki on kyllä luettu ja ne olivat niin upeita jokainen, että herkistyin vallan. Kiitos Teille niistä.