maanantai, 27. joulukuu 2010

Eija lähti enkeleiden luo

25.12 Eija siirtyi enkeleiden joukkoon. Eija lähti tyttäriensä läsnäollessa.

Jouluaattona Eija oli huonossa kunnossa, mutta nautti silti joulunvietosta tyttäriensä ja perheen parissa. Eija kävi joulusaunassa ja availi lahjoja iloisella mielellä.

Joulupäivänä Eijan kunto romahti. Eija siirrettiin ambulanssilla Pirkanmaan hoitokotiin, jossa muutaman tunnin jälkeen siirtyi enkeleiden seuraan.

Eija oli loppuun asti oma itsepäinen ja positiivinen itsensä. Eija varmasti toivoisi kaikille voimia ja jaksamista elämään. Nyt Eija on paremmassa paikassa, jossa kipuja ei enää ole.

Eijan toiveena oli viettää joulu kotona ja se onnistui. Voimme kaikki muistella Eijan hienoa ja positiivista elämänasennetta. Eija oli vahvin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Kipujen ja sairauden keskellä ei Eija koskaan valitellut ja aina ajatteli asioita positiivisessa mielessä. Eijalla kylässä käydessä ei sairaudesta paljon puheltu, vaan juteltiin arkisista asioista. Eija oli maailman paras äiti, puoliso ja ihminen.

Eijaa jäi kaipaamaan tyttäret, lapsenlapsi, äiti ja sisarukset sekä ystävät.

maanantai, 20. joulukuu 2010

Potkupallona "pompin"....

Tai ei sitä pomppimiseksi voi sanoa, pikemminkin klenkkaamiseksi. Jalat kuitenkin muistuttavat enemmän potkupalloa kun jalkoja ja nilkkoja. Kävely onnistuu sisätiloissa kyllä, ainakin jotenkin, mutta pihalle ei passaa mennä, jää lumen jalkoihin. Kokeiltu on kun kävin viemässä lyhteen linnuille omppupuuhun, avecin turvakengät jaloissa, kun mitkään muut ei mahdu jalkaan. Kävin minä silti perjantaina "jouluostoksilla", saavutus sinänsä, muutamat joululahjat tuli ostettua ja paljon muuta ei tarvita. Ostipa avecci mulle ihan uudet talvikengätkin, reilut mitkä meni vielä silloin jalkaan, vaan eipä mene enää. Eletään toivossa että käyttöäkin piisaa. Kurkku antaa jo periksi syödä, kun vain joku aina maistuu. Onneksi antibiootti tekee nopeasti tehtävänsä. Muutoinkin olo on ihan "jees" eli kivut aika hyvin kurissa. Ainoa haittapuoli on, että nukkuisin vaikka läpi vuorokauden. Olen ottanut yöksi nyt Imovanea 7.5 mg ja jee jee yöt ovat olleet nukkumista ilman kipuja. Kiitos siitä. Toisiaalta olen niin väsynyt sittenkin, että nukun vähän väliä ja silmät menevät kiinni tuon tuosta. En tiedä pitäisikö vähentää 10 mg lääkitystä, itsehän minä sen nostin, täytynee kokeilla. 

On ollut vähän "kiirus" mukamas. Vieraita on käynyt paljon ja herkkuja on ilmaantunut kaappeihin. Molemmat tyttäristä on käyneet tällä viikolla ja siskot sekä tietenkin äiti. Huomenna tulee lahjasiivoojat ja keskiviikkonakin tulee vieraita. Tämä vieras on merkityksellinen sinänsä, että olemme tavanneet muutamia kertoja ja hän haluaa tulla minua tervehtimään, kun olen hänen mielessään joka päivä. Näin sitten sovimme kahvittelutuokiosta. Meillä riittää juttua, tiedän sen, vaikka emme kovin tuttuja olekkaan. Oli mukava yllätys jutella hänen kanssaan puhelimessa.

Nuorin sai tietää, että saivat asunnon, mitä olivat tänään katsomassa. Oli onnensa kukkuloilla tietenkin. Minä vähän haikeana, tietenkin. Nyt on aika pakata ja järjestää tavaraa ja miettiä ostoslistaa. Huh minua vähän tai paljonkin pelottaa tämä iso askel. Mutta hällä oli silmä niin kirkas ja onnellinen, etten arvannut tunnelmaa latistaa. Lehtijutun raakversionkin sain juuri äsken luettavakseni. Täytyy sanoa, että kyllä taas kyynelehdin. Juttu oli mielestäni hyvä, mutta huomenna täytyy lukea uudelleen jotta asiat kerkiävät hautua yön yli eikä ylimääräiset tunnelataukset sotke sitä.  Te saatte sitten odottaa tammikuun 9 päivään milloin on kaavailtu julkaisupäivä.

Kommentteihin palaan huomenna sillä nyt on pakko levätä, en ole ennättänyt päikkäreille tänään ja silmä painuu. Vastaan kyllä teille kaikille!

torstai, 16. joulukuu 2010

Tätä riittää...

Näin on, kun vaivat alkavat niin ei loppua näy. Toinen tulee ja toinen menee, mutta joku pölähtää päälle jatkuvasti, harmi. Juuri kun ajattelin, että kyllä tämä tästä suttaantuu parahin päin, niin toisin kävi. Ruoka rupesi jo pikkuriikkisen maistamaan ja voimatkin tuntuivat palailevan viiveellä, ainakin jonkinmoiseksi, lääkitys on kohtuu kohdilleen kun itse sitä vähän rukasin ylöspäin ja lisätoppia olen nauttinut surutta. Ensin turposivat jalat, ovat muuten lähinnä potkupallon näköiset, moista ei ole ennen tapahtunut. Eilen alkoi kurkkukipu, ajattelin että kyse on flunssasta kun isäntäkin on tuossa flunssan kourissa. Aamulla olikin suu niin kipeä ettei taas vettä kärsinyt niellä ja sellainen epämääräinen "närästyksen" tunne vaivaa aina kun jotain laittaa suuhun. Kirvelyä ja kärsimystä ja sitten suu on täynnä valkoista peitettä, voi ei jälleen ruokatorventulehdus. Ei kiva juttu ei tosiaankaan, tätä en haluaisi tekee niin sika kipeää. Ilmankos muutamat yöt ovat olleet suorastaan piinaa, ei nukkumista. Päiväseltään torkunkin sitten istualleen tuon tuosta, ei ole muuta mahdollisuutta. Soittelin omahoitajalle ja antibioottiresepti oli iltapäivällä apteekissa. Sisko haki sen ja onneksi se auttaa nopeasti, ainakin viimeksi. Pitäkäämme peukut pystyssä, painon ei enää passaisi laskea yhtään sillä on se niin paljon jo tippunut.

No jotain "rohkeaakin" tapahtui tänään. Olin luvannut Aamulehden liitteeseen Asiat ja Ihmiset haastattelun. Tänään oli sitten haastattelupäivä. Juttua riitti ja reilu parisen tuntia turistiin, asioita tietenkin käsiteltiin tämän blogin tiimoilta,  nyt ajankohtaisen kuoleman tiimoilta. Tuokio oli mukava ja leppoisa ja minähän pulputin kuin papupata. Jutun kaavailaan tulevan 9.1. lehden liitteeseen, tiedä sitten. Tiedä onko siinä rohkeutta, itse miellän sen avoimuudeksi, mutta katsotaan sitten jos juttu joskus tulee ulos. Kaikessa mukana, mutta kun yhteyttä otettiin niin katsoin, että mikä jottei. Syövästä ja siihen liittyvistä asioista ei koskaan kai puhuta liikaa ja tietoakin tarvitaan. Toivottavasti tämä tukee näitä asioita. Niinpä, olkaa siis rohkeita te kaikki muutkin ja avoimia. Nyt minun on mentävä torkuille jotta jaksan edes hetken katsella telkkaria vielä. Olette rakkaita!

maanantai, 13. joulukuu 2010

Kotosalla

Tosiaan sairaalasta on päästy ja kotosalla ollaan, ihana niin. Kaiken pähkäilyn jäljeen päädyttiin siihen (kuvaus näytti), että suoli oli aivan täysi tavaraa ja etärit kasvaneet joten ne painavat. Eipä siinä mitään muuta kun urakalla suolta tyhjentämään, sairaalassa se ei alkuun kovin hyvää tulosta tuottanut mutta hiljaa hyvä tulee. Nyt sitten kotoana on juotu pehmennyslääkkeitä oikein urakalla, suoraan sanoen niin, että korvista ja nenästäkin tulee ulos ja yököttää. Voimat vaan ovat ihan menneet ja siksi en ole jaksanut edes päivittämään blogia, olen pahoillani siitä. Kaikki voima vaan on mennyt juomiseen litkuja, vessassa ravaamiseen ja nukkumiseeen. HB on edelleen alhaalla eli 82 mutta lisäverta ei vielä tähän saumaan annettu, edessä on jos hb ei nouse. Nyt on pikkuhiljaa tullut parempi ja hivenen voimakkaampikin olo, mutta nukkuessa menee suurin osa päivää. Tottahan tuon tietää, samahan se on kun kovan vatsataudin jälkeen, kestää ennen kuin voimat palautuvat. Oikealla puolella vatsaa on edelleen kiperä kipukohta, mutta se on kohtuullisesesti noteerannut nyt lääkkeisiin, mitä aiemmin ei tapahtunut vaikka tietyissä asennoissa kieltämättä se kyykkyyn saa. Ei ole puhetta että kumartelee tai tosta noin vain vaihtaa kyljen asentoa, huuhto kuuluu oitis, joten asennon löytäminen ei ole helppoa. Lisäksi edelleen lihakset kiukuttelevat, niin jalat kun kädetkin. Sanoisin pirullista särkyä ilmenee tuon tuosta mutta siihen onneksi tehoo troppi melko hyvin.

Sen verran pääsin muihin maisemiin, että lauantaina juotiin veljen 60-vuotis kahvit siskolla. Muutaman tunnin jaksoin olla ja oli aivan ihana nähdä veli vaimoineen sekä myös muita sisaruksia. Kotosalla on käynyt vähän väliä joku katsomassa ja hemmoteltukin minua on. Olen saanut ravintolisiä jääkaappiin, lääkkeet on haettu apteekista ja tonttu toi lahjaksi lahjakortin joulusiivouksesta, ihanaa. Sunnuntaina keskimmäinen tyttäreni+avec tuli käymään. Hänen kanssaan olemme suunnitelleet heidän keväällä olevia häitään. Yhdessä on katsottu netistä kuvat niin mahdollisesta hääpuvusta, juhlapaikasta, ruokalistasta, kutsukor-teista. Näin pääsen mukaan häihin vaikka fyysisesti en olisikaan enää läsnä. Puhelin soi välillämme melkein päivittäin ja aina jotain uutta juttua häihin liittyen on. On ihanaa kun minut on otettu tähänkin näin mukaan. Saan myös nähdä ainoana hääpuvun ennen häitä, Nnu tulee sen minulle näyttämään heti kun se on hankittu. Olen onnellinen. Kun emme päässeet yhdessä tallipihalle, hän oli käynyt siellä ja kuvannut kaikkia mahdollisa kohteita sekä tehnyt niistä ihanan koosteen koneelle. Otsikkona oli: Kun äiti ei pääse tallipihalle, tuodaan tallipiha äidin luokse. Joten pääsin kun pääsinkin mukaan, vaikkakin keittiön tuolilla istuen.

Täällä viikolla täytyy soittaa sairaalaan seuraavasta käynnistä ja voinnista. Tuntui hienolta kun omahoitaja kävi vuodeosastolla minua tervehtimässä vaikka hänellä varmasti muitakin kiireitä oli. Olen edelleen vakuuttunut, että olen hyvässä huomassa. Oloni on kaikesta huolimatta levollinen. Minä olen vakuuttunut, että voimani tästä palautuvat melkein ennalleen. Siihen antaa potkua myös se, että jouluna saan tyttäret perheineen meille jouluaterialle meille tulee myös joulupukki ja tottahan toki joulusaunakin lämmitetään. Ruokapuolen kanssa pääsen helpolla. Itsetehdyt laatikot "kävelevät" kotiini siskon toimesta, toinen sisko juoksutti jo joulupullat ja piparit kaappiin, rosollin kiikuttaa äiti, Nnu tuo salaatit, maustekakun, tortut...isäntä hankkii kinkun....mitähän minulle jää? Todella odotan joulua ja hyvää kuntoa.

keskiviikko, 8. joulukuu 2010

Täällä ollaan...

Täällä osastolla sitä nyt sitten kökitään. Eilinen ilta meni aivan häämessä kun olin jo niin väsynynyt ennekuin pääsin lepotilaan. Illalla vielä klo 18.oo jälkeen otettiin CT-kuva, sitä edelsi tietenkin se kamala liditkun juoni, mutta menihän se alas. Täällä kone vähän takkuaa joten elkää ihmetelkö jos tästä tuloksena on jotain kummaa. No Ct näytti, että etärit ovat jälleen kasvaneet ja painavat tietenkin, lisäksi suoli on täynnä tavaraa eli yhdistelmä kipuun on valmis. Voin vain sanoa, että kipu on kyllä kamala ja saa sätkimään ja hytkymääna asennosta riippuen. Ei mitenkään mukavaa. Hb on inasen noussut ja kaiketi tässä vaiheessa ei veritankkausta tarvita. Suolta on nyt sitten tyhjennetty niin peräruiskein kuin juomalla pehmikettä, tulostakin on tullut vähän, mutta ei tarpeeksi. Nyt on 1,5 litraa litkua pöydällä. Toivon, että tepsii. Ennenmmin en pääse kotiin kun vatsa on kunnossa ja saadaan selville kivun määrä tämän jälkeen jotta tropit voidaan taas entrata kuntoon. Näillä eväillä odotellaan ja vähän pitkää on tämä odotus, mutta pakollista, joten hyväksyttävää. Hoito on hyvää joten hyvät ovat kädet mitkä pitävät huolta. Tämän teksti muuttui tossa aluksi ihan pieneksi, toivottavasti se palautuu ennalleen kun en saa sitä mistään muutettua normaaliksi, kummallista. Palaamme asiaan ja kiitos kaikille viesteistä. Tässä en niihin nyt vastaa mutta olen lukenut kaikki ne ihanuudet. Olette rakkaita. Halein Eija