Ehtoon hämärissä aloin kirjoittamaan tällä pöytäkoneella mikä ei minusta tykkää. Kaikki kommentit hukkui hämärään joulu-usvaan mutta, palaamme niihin huomenissa. Murkku syö ehtooleipää olkkarissa ja kiittää joulusta, samalla juttelemme niitä näitä kun äiti on "koneella" tai siis menossa sinne mikä ei aina onnistu. Isäntä nukahti ja vaihtoi sohvan omaan sänkyyn niin en viitsi mennä toiselle koneelle jottei häiriinny. Aina ei ymmärrys ehkä kohtaa, miksi tämä on niin tärkeää.

Minun piti vain kirjoittaa muutama rivi. Tämä joulu on ollut tunnetta täynnä ja nautintoakin kaikesta mitä näkee, kokee. Tuntuu, että jostain syystä kokee nyt enemmän kuin ennen. Ensinnäkin joulun tulo oli kiireetöntä hivuttain tulevaa. Käynnit hautausmailla, ulkotulet ja lyhdyt, kiireetön joulusauna ja lämmöllä tehty jouluruoka. Kiitos äidin perunalaatikon ja lanttulaatikon muut oli melkein "äidin" tekemää ainakin hyvin höystein höystettyä ruokaa. Yhteinen aika ja tunnelma...ja etenkin se oma tunne.

Ehtopäivällä elokuvaa (en tiedä mitä) vähän katselin ja kuinka ollakkaan sattui surullinen tarina äidistä ja pojasta. Äiti vakavasti sairas ja huoltajuusasioista ja äidin poismenon surusta oli kyse. Salaa pyyhin jälleen silmiäni sillä minun ei pitäisi katsoa mitään moista. Kuitenkin piti mennä jo niistämään nenää keittiöön koska ajatus laukkasi omaan itseen. Jollain tapaa ajattelin, että jos tämä on viimeinen jouluni niin se on juuri sellainen kun sen halusinkin olevan. Sama ajatus oli mielessäni koko illan, ajatus oli omani enkä sitä kenellekkään julki tuonut eikä varmaan kotiväki olisi ehkä juuri sitä tunnetta ymmärtänytkään.

Kuitenkin tunsin jälleen vaan rauhaa ja pyrinkin imemään itseeni yhä enemmän ja enemmän tätä tunnetta ja tunteita. Vähän niin kun muistoja...omia muistoja. Tänään sitä tunnetta on ollut lisää ja lisää...taidan olla jäänyt koukkuun. Laulelin joululauluja TV:n tahtiin useamman tunnin...sattui sopivia ohjelmia. Väsykin on, mutta maltti ei päästä nukkumaan.

Huomenna tulee meidän yhteistä nuorisoväkeä perheineen ja ilman perheitä. Yhdessä ateriointia...haleja ja ihana tyttären poika..mummulassa käyntejä ja ikävääkin...sitten kun he lähtevät. Lisää tunteita ja muistoja...ja puhelinhan on laulanut joka päivä.

Joulupukkikin muisti minua, enkeliparvi on lisääntynyt...ihanaa! Jalat saa peittää upouusiin villasukkiin ja ilmeisen vanhakantanen "äiti" on valjastettu uudella kännykällä, kiitos isännän, nyt on puhelimessa kamerakin joten kuviakin voi ottaa missä vaan. Suklaavarantoakin on ja kaikkea ihanaa muuta mitä lämmöllä on annettu. Kiitos kaikille myös Teille olette tehneet Joulustani niin ikimuistoisen!