Olotila on kovin irtonainen, vähän kuin kaasuilmapallolla...pysynkö paikallani vai lennänkö taivaan tuuliin. Itse varmaankin olen sen ilmapallon sisällä ja ihmettelen ja katselen sieltä tätä maailman menoa. Elää hetkessä ja olla hetken ulkopuolella.

Viime yö oli omituinen kokemus joka ei päästä otteestaan vieläkään. Heräsin useita kertoja, kuumeeni taisi olla tosi korkealla. Herätessäni ajattelin, että heräsinkö oikeasti vai olinko jo kuollut. Herätessäni en siis saanut oikein otetta, missä olin ja mikä oli heräämisen syy. Näin kävi useaan kertaan. Aamusella viiden jälkeen heräsin jälleen, suu oli aivan kuiva ja piti mennä juomaan...juominen aiheutti yskänpuuskat mitkä taas aiheuttivat huonon olon ja sitten sainkin jo mennä oksentamaan limaa pois kurkusta. Hyvä niin, olo helpottuu aina heti kun vaakatasossa kertyvä lima lähtee kiertämästä ja hengittäminen käy helpommaksi. Monta lasia kylmää mehua sai janontunteen hetkeksi sammumaan...mutta koska olo oli hyvin kuumeinen niin suuhan tuntuu kuivalta koko ajan. Aikani köhkityäni vetäydyin jälleen vällyjen väliin ja taisin nukahtaakin jälleen saman tein. Herätessäni en tiennyt edelleenkään heräsinkö oikeasti vai tuntuiko minusta vaan niin. Rintaa puristi kun tiiliskivilasti olisi rintalastan päällä. Tuntui kun olisin ollut ihan taju poissa vaikka kaipa sitten vain olin unessa. Koko aamun olo ollut ihan sumean harmaa ja yön tuntemukset tuntuvat melko pelottavina ja hyvin omituisina tunnetiloina. Ne eivät tahdo päästää irti. Onneksi olo hieman tasaantui kun sai aamulääkkeet syötyä ja niiden vaikutus pikkuhiljaa saivat minut edes jonkinlaiseen tajunnan nykytilaan.

Uniini yleensäkin pyrkivät aina monemoiset asiat. Pätkät illan ohjelmista tai ihmiset eri elämäni vaiheilta. Voipi olla, että sisäinen tunnemyrskyni oli niin pinnassa, että se pyrki myös häiritsemään unen rauhaa. Eilen oli kuitenkin sillä tavoin raskas päivä, että jälleen kävimme tyttären asioita läpi viranomaistahoin ja olinkin aika tiukkapipo siitä, että nyt on sitten tapahduttava ne asiat, mitkä olen esittänyt. Kerrankin minusta tuntui, että sanoillani oli pontta ja asioille tosiaan tapahtuu jotain. Kyseessä on kuitenkin tyttären tulevaisuus, mikä pitää olla turvattu jos tilanteeni äkkiseltään muuttuu huonoksi. Hänen turvallinen elämä, ohjattuna ja tuettuna, opiskelujen jatkuvuus sekä toimeentulo ovat niin tärkeitä asioita minulle, että haluan niihin varmuuden siitä, että asiat hoituvat niin kun niiden pitääkin. Väliin vain nuo viranomaistahot kun mielellään vain pyörittelevät ja pallottelevat asioita eikä mikään tunnu etenevän mihinkään. Nyt suorastaan jätin vastuun heille ja sanoin sen myös.

Äsken ropsautti ensimmäiset märkäset lumihiutaleet maahan. Nyt jo kirkas aurinko paistaa taivaalta ja vettäkin on tähän aamuun mahtunut. Sää on vähän kuin elämä...vaihtelee ja ropsauttelee, mitä milloinkin, mutta sateen jälkeen paistaa aina aurinko.