Muutamiin päiviin en ole kerinnyt taas blogia kirjoittelemaan. Pukkasi kiiruita kehiin. Perjantaina aamusta labraan, koska maanantaina CT-kuva. Pikku-Prinssi tuli junalla mummulle hoitoon ja olikin sitten koko viikonlopun mummon ilona ja ihmeenä. Täytyy todeta, että mukavaa on pikkuista hoitaa, mutta kyllä se työstä käy. Poika kun mennä vipeltää joka paikkaan kovaa vauhtia ja nousee kaikkialle mistä vähänkin saa kiinni. Jalat vispaavat kyllä vielä sen verran "setsuuria", että pakko on olla varmistelemassa ettei isompia mukkauksia tapahdu. Lapsonen nukkui yönsä melkoisen hyvin ja vain yhdellä yöheräämisellä selvittiin. Mummu ei sitten nukkunutkaan ollenkaan niin hyvin ja sitä sitten täytyy vähän paikkailla.

Tänään oli jodinjuoni-päivä....yököttää vieläkin. No CT-tuli otettua ja litkutkin nieltyä joten jännitystä piisaa koko viikolle...pakko vaan sitkeästi odottaa perjantaihin niitä tuloksia. Tämä odottaminen se ilkeintä aina onkin, vaikka koittaa itselleen pähkäillä ettei turhaa murehdi kun se ei mitään auta, niin murehtii kuitenkin. Kaikki hyvät ja pahat kauhukuvat koteloituvat tuonne aivokoppaan ja sitä tutkailee kroppaansa ihan suurennuslasin kanssa, että onko joku tietty tuntemus tai kipu nyt ihan normaalia vai olisiko se sittenkin merkki kasvainten kasvusta. No perjantai tulee aikanaan ja eipä tässä nyt auta muu kuin odottaa. Onneksi toinen tytär tulee illalla vielä käymään ja ompelutalkoot edessä.

Sitten sain yhteydenoton ja sitä kautta lupailin mennä suolistosyöpäkampanjaan mukaan. Sitä mitä se sitten kaikkineen tuo tullessaan en vielä kovin tarkkaan tiedä, mutta puhelinhaastattelun annoin jo. Tästä linkistä voit lukea lisää Suomen Suolistosyöpä- yhdistyksestä http://www.colores.fi/.  Haastattelussa kävimme läpi tätä omaa sairastumista ja myöskin tätä blogia sekä sitä mikä on saanut minut blogia kirjoittamaan. Mielestäni blogin kirjoittaminen on, ainakin minulle, henkireikä sekä purkautumiskeino omiin tuntemuksiin ja ajatuksiin. Myös vertaitukena blogi sekä sen jakaminen muiden kanssa on itselle muodostunut tärkeäksi. Myös muiden blogien lukeminen on mukavaa ja antoisaa. Ajatusten jakaminen näin, on hyvä tapa. Monesti myös oma sairaus vie voimat muulta kanssakäymiseltä ainakin osittain tai hetkellisesti väliin jopa kokonaan. Tätä kautta saan kuitenkin kontaktin moniin muihin ja voin lukea heidän mietteitään ja ajatuksiaan. Väliin kun tuntuu, että on pudonnut "kelkasta" niin blogien kautta pääsee jollain tapaan edes sen "kelkan jalaksen" kyytiin...ja yrittää kiivetä ihan sinne "kelkkaan" asti.