Näin ystävänpäivän aikoihin tulee mieleeni monia muisteloita omilta lapsuuden ja nuoruuden ajoilta, mistä muutama ystävänpäiväkorttikin minua muistutteli. Täytyy todeta, että mielikuvituksen puutteesta en taida olla kärsinyt koskaan, vaikka näin  vanhemiten sen luova käyttö on hieman vähäisempää. Koska olen ison perheen toiseksi nuorin taisin reissata kaikki kesät ihan teini-ikään asti. Kesiin kuului noin kuukauden oleskelu kummitädin ja -sedän luona ja sen jälkeen meninkin tädin perheen luokse missä serkkuni kanssa vietimme monen monta hauskaa hetkeä. Molemmat kyläilypaikat olivat Hyvinkäällä.

Kummejen kanssa käytiin ahkerasti heidän mökillään. Siellä sai saunoa ja uida mielin määrin. Mökillä oli aina paljon porukkaa kun kummien omat lapset ja lapsenlapsiakin oli mukana. Sain touhuta ihan oman mieleni mukaan ja muistini mukaisesti koskaan ei käynyt aika pitkäksi. Mökillä ei ollut sähköä vaan tuvan pöydän päällä oli öljylamppu mikä iltaisin antoi valoa tupaan ja ruoka valmistettiin kaasuhellalla. Muistan, että sain juoda limua joka päivä, sitä ei meillä kotona nimittäin juurikaan saanut. Kummisetäni muisti minua vielä isonakin "kiusata", että  kun hän otti minusta valokuvia, niin olin tuumannut, että otetaan tältä oikealta puolelta kun se on parempi puoli. Kummitäti taas pesi hiukseni "tuhjalla" koska en halunnut käyttää shampoota. Kummien kotona sain aina oman ison huoneen yläkerrasta ja siellä oli paljon leikkitavaroita ym. koska heillä itsellään oli kolme tytärtä. Yläkerran aulassa oli vanha levysoitin ja paljon vinyyleitä, minähän leikin ja laulelin päivät pitkät. Isompana ei yhtään haitannut vaikka kummit itse olivat töissä, minulla aika kului ja tulihan kummitäti jo 11 jälkeen töistä kotiin. Muistan kyllä, miten joskus ihmettelin, miksi hän menee aina päivätirsoille työpäivän jälkeen. Olin kyllä kummien ja heidän lapsiensa lemmikki ja taisin olla myös melko lellikkikin!

Serkun kanssa meillä sitten lystiä pitkin. Keksittiin kyllä kaikki mahdolliset jutut. Pienempänä leikittiin kerran mm. kukkakauppaa ja tietysti kukat otettiin pihamaasta. No samassa talossa asui myös pappani ja mummuni ja pappa ei kyllä meitä päähän silitellyt kun kukkapenkit olivat kärsineet kauppaleikistämme. Kävimme myös ahkerasti maauimalassa uimassa ja mustikassakin kävimme lähimetsässä. Sitten jo koululaisena teimme oman "pesän" yläkerran vinttiin. Siellä me teimme koirajulisteita ja lehtiä sekä leikimme vanhempiemme nuoruusvuosien mekoilla mitkä sattuivat löytymään vintiltä. Teimme muutoin myös ihan omia kuunnelmia nauhoitettavalla soittimella. Keksimme tarinan ja sitten esitimme sitä, kaikki kolinat ja kilinätkin täytyi saada mukaan ihan niin kuin oikeassa kuunnelmassa konsanaan. Löydettiin myös vanha grammari ja iso pino vanhoja vinyyleitä. Vieläkin kun satun kuulemaan joitain samoja kappaleita, muistan kun tehtiin niihin ihan omia koreografioita. Oltiin kovia tanssimaan ja laulamaan ja sitten vähän isompana tehtiin muutamaan kappaleeseen ihan omat sanatkin. Chigago kuoli...sai ihan oman versionsa eräänä kesäiltana, kun olimme telttareissulla tädin ja serkkujen kanssa. Sillä reissulla oli jo pojat vahvasti kiikarissa...ja niitähän pitikin sitten pitää tiukasti silmällä, ihan laulun sanoiksi asti.  Kuitenkin oltiin pitkään ihan viattomia ja kilttejä tyttöjä, leikkeineen kaikkineen. Toimistoleikki oli muutoin yksi mikä oli ja pysyi vuosien ajan. Meillä oli oma asiakaskortistokin ja tietenkin vanha kirjoituskone. Omilla nimillämme emme tietenkään hienoja sihteerikköjä olleet vaan kummallakin oli ihan omat sihteerinimet..mitkä pysyivätkin vuosikausien ajan. Serkullani oli tietenkin oma polkupyörä ja minä sain käyttööni vanhan poliisihuutokaupasta ostetun puna-musta-kirjavan pyörän mikä oitis ristittiin "Remu-Romuksi". Remu-Romulla taitteli taivalta ihan passelisti nimestään huolimatta, toki kyllä varmasti olimme yhdessä melko hupaisa pari. Monet korttelirallit on Remu-Romun kanssa taiteiltu milloin salapoliisina, milloin poikien perässä, milloin uimareissulla ja aina se vei juuri sinne minne haluttiin. Ei taidettu ikinä serkun kanssa tapella eikä riidellä...oltiin niin kuin paita ja peppu konsanaan. Loma-ajat vietettiin yhdessä ja muina aikoina kirjeet kulki tasaiseen tahtiin. Monen monta hupaisan hauskaa hetkeä olemme yhdessä viettäneet ja niistä on muistiin kertynyt ihana kirjo. Silloin kun itse oli lapsi oli todellakin lapsi pitkään ja antaumuksellisesti...ei ollut tarvetta kasvaa aikuiseksi liian äkkiä.

Näitä ihania muisteloita olisi niin paljon, että niistä syntyisi vaikka kuinka paljon tekstiä. Se miksi niitä tähän vähän kirjoittelin, johtuu tosiaankin ystävänpäiväkortista serkultani. Siinä edelleen mainittiin Remu-Romu joka kirvoitti mieleeni monia muistoja ja sai hymyn kasvoilleni. Oi tuota ihanata surutonta nuoruusaikaa! Voi kumpa nämä nykyajan nuoretkin voisivat olla lapsia ja nuoria yhtä suruttomasti ja yhtä pitkään kun itse on ollut. Kumpa heidän ei olisi niin kauhea kiire kasvaa "aikuiseksi"!