Hetkellinen odotus on nyt sitten päättynyt. Mitenkään hullua hurskaammaksi ei tästä reissusta tullut. Keuhkojen tila on jotakuinkin ennallaan eli ne etärit mitkä viimeksi olivat kasvaneet olivat nyt pienentyneet mutta vastaavasti sitten ne mitkä olivat pienentyneet aiemmin olivat pullistautuneet n. 1 cm läpimittaan. Joten tilanne +-0. Jostain syystä Ct-kuva löysikin sitten maksastani vain "pullamössöä" eli sen osalta ei voida nyt päätellä mitään. Todetaan sitten taas, että odotetaan mikä tutuksi onkin jo käynyt. Vatsan uusi UÄ olisi sitten 4.3. joten vasta 12.3. kuullaan mitä lienee tuo "pullamössö" mikä viimeksi osottautui kahdeksi etiäiseksi. Hui hai...sielläpä mössöilee siihen asti rauhassa.

Reissu sinänsä oli ihan antoisakin, joten tunsipa tulleeni jälleen pikkaisen "viisaamaksi" kukaties tai ainakin osasin onkia oikeita asioita selville. Moni asia kun jää kysymättä ja moniin asioihin ei saa vastausta jollei sitä osaa juuri oikealla hetkellä kysellä. Iho-oireiden ja punoituksenkin vuoksi Xeloda-annos tippui yhden pillerin verran. Teho on kuulemma kuitenkin ihan sama vaikka annostus onkin pienempi. Haittaoireet kun ilmaisevat sen, että hoito puree. Se jos mikä tuntuu omituiselta, kun kärsii sivuvaikutuksista saa siis kuitenkin itselleen tiedon, että hoito jeesaa joten pistäähän se kärsimään ne kinkkisimmätkin oireet sitten sisulla. Jotenkin karrikoidusti ajatellen siis kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa. Olkoon se matrana siis tästä eteenpäinkin kun tekee mieli manata rikkeytyneitä sormenpäitä tai jalkapohjia.

Saimpa sitten vielä ihan kirjalliset ohjeet SYÖPÄLÄÄKEHOITOA SAAVILLE POTILAILLE mikä sisältää ohjeistuista niin käsihygieniasta kun hoitojen aiheuttamista sivuvaikutuksista sekä ohjeistuksen tilanteista jolloin tulee ottaa yhtyttä Syöpätautien poliklinikalle sekä omahoitajan puhelinumeron ja numerot mihin ottaa yhteyttä yö- ja ilta-aikaan ongelmatilanteissa. Tämä oli tosi hieno juttu sillä tällä hetkellä noita puhelinumeroita mihin soittaa, minulla taitaa olla noin 9 kappaletta...ei sitten tarvi enää arvuutella minkä numeron valitsisi. Ihan kuten arvelinkin, minulle myös jo ehdotettiin Injektioportin laittamista mikäli hoidot jatkuvat entiseen tapaan, siitäkin nyt ohjeistus on ja ensi kerralla varmasti sovin portin laittamisesta ihan käytännössä. Päivän osastolla olon se vaatii kun kerta tehdään leikkaussalissa, mutta pienempi paha sekin kun nämä kipuilevat mustelmat molemmin käsin kun suonet menevät puhki.

Labra-arvoni ovat hyvät ja ovat pysyneetkin ihan hyvinä mikäli niitä nyt oikein tulkitsen. Uudempia ja vanhempia arvoja minulla on nyt vino pino käsissäni ja ihan kohtuullisen mukavalta ne näyttävät. Miksikö näistä nyt kirjoittelen, no siksi, että olin kovin ihmetellyt miksi minulta ei kertaakaan ole otettu niitä labra-kokeita mitkä mitaavat syöpäarvoja. Näin kai se meni tai ainakin jotenkin sinne päin. Eli ko. arvot ovat S -CA19-9 ja S- CEA ja ihan totta kun hoitajan kanssa vielä katsottiin,  niin koko aikana ei kertaakaan aiemmin ole näitä arvoja otettu mutta nyt ne komeilevat seuraavassa labra-lähetteesä ensimmäisenä. Tietenkään en tiedä olisiko se tilannetta muuttanut vaikka ko. arvoja olisi aiemminkin otettu mutta sen tiedän, että monilla näitä seurataan melkoisen tiuhaankin. Kun hoitajalta tästä kyselin hän ei oikein osannut sanoa mitään muuta kun, että hän kun on joskus näistä labroista lääkäriltä kysynyt niin tuo lääkäri oli vastannut, että mitäs me sillä arvolla kun me hoidetaan tätä syöpää. No olen kuitenkin iloinen, että edes tämän kerran tämäkin asia tutkitaan joten odottelen kyllä mielenkiinnolla minkälainen arvoni sitten on.

Sitten siirrtytään osioon "kapulakieltä"! Kras geenin pistemutaatio, kudos, vitsi kun kuullostaa hienolta:) Okey no koe on otettu syksyllä vanhasta koepalasta mikä aikanaan paksusuolileikkauksesta on laitettu talteen. K-Ras-geenin mutaatioita esintyy useissa syövissä. Epidermaalisen kasvuntekijäreseptorin EGFR:n reseptorisalpaajahoito ei hyödytä niitä potilaita, joilla kasvainsoluissa esiintyy K-RAS-geenin aktivoiva mutaatio. K-RAS-mutaatio tunnistaa seitsemän yleisintä K-RAS-mutaatiotata kodoneissa 12 ja 13. Sitten minulla voidaan osoittaa GLY12ASP-mutaatio kodonissa 12 eli tulos on positiivinen. No tämän kapulakielen takoitus on se, että EGFR-reseptoria vastaan suunnatulle hoidolle minun tuumorikudokseni ei siis reagoi. Noin suomennettuna se tarkoitaa sitä, että osa hoidoista on poissuljettu tuon positiivisuuden vuoksi koska niille hoidoille olen resistennti. Selvittämättä jäikin sitten se, että kuinka paljon hoidoistani tuo positiviisuus tiputtaa pois ja miksi tästä asiasta ei minulle mitenkään mainittu. Toki en kyllä tunnustaudu niin viisaaksi, että voisin sanoa ymmärränkö tästä kuitenkaan oikeastaan mitään ja pitäneekö minun sitten ymmärtääkää. Luotampa siihen, että lääkärit tietävät mitä voivat minulle jatkossakin antaa ja ilmoittavat myös jos ei enää mitään voida antaa. Toki sen verran utelias olen, että taidan jonkinasteista salapoliisityötä tedä vielä...ja olinhan sitä kyllä etukäteenkin tehnyt en vaan tiennyt tätä vastausta silloin.

No nyt on aika vähän huilahtaa ja kertoa uutisista myös kotiväelle.