Odotus valtaa mielen ja kohta alkaa laukun pakkaaminen. Haa olen hamsteri...tapanani on aina varautua kaikkeen mahdolliseen ja tavaramäärässä sen kyllä huomaa. Olen kovasti yrittänyt ajatella ja valmistautua siihen, että vähälläkin pärjää, mutta luulen että jälleen omin luontoni on voimakkain ja laukkuun mahtuu villasukista alkaen kaikki mahdollinen. No kohta pähkäilen sitä lisää, kun rupean levittelemään tavaraa sängylle ja siitä laukkun. Huominen menee varmasti ihmetellessä sillä startti täältä on kahdelta yöllä, päikkärit on kyllä pakko nukkua. Nukkuminen onkin ollut se, mitä kaikkein eniten olen viime päivinä harjoittanut. Iltakuumeilu tai lämpöily on pitänyt pintansa edelleen ja sitä myöten horkkapalelu. Illan vietän viltin äärellä sohvalla ja tuijotan telkkaria, kunnes silmät eivät enää pysy auki päiväunista huolimatta. CRP oli kyllä edellen laskusuuntainen eli 41.3 joten sen puoleen näyttää hyvältä, evästetty on myös uudella 10 päivän Tavanic 500 mg kuurilla. Hieman kyllä pistää miettimään tuo Tavanic, sillä se reagoi aurinkoon ja kädet ym. pitäisi olla suojattuna. Toki kyllä, suoraan aurinkoa en muutoinkaan pysty enää ottamaan, joten pitänee loikoilla sitten varjon alla vaan. Ainakin tämän hetken mukaan Retimonissa on lämpöasteet ihan siedettävät eli 26-33 välillä. Muutoinkin lähden reissuun sillä mielellä, että jos en jaksa niin sitten olen vain hotellilla ja sen altaan äärellä. Onneksi päivisin on vointi ihan hyvä, joten maisemien katselut ym. on syytä ajoittaa siihen. Muutoinkin ollaan sovittu, että menen ja kuljen omien voimavarojen mukaan ja muut menköön sitten omien halujen mukaan, silloin kaikilla on hyvä mieli. Olen kun pikkulapsi uuden karkkipussin äärellä, hössötän tästä ihan liikaa. Ihan tavallisesta asiasta on kuitenkin kyse. Kuitenkin itselle se on enemmän kuin tavallinen arki, mitä on riittämiin. Toiseksi kun tämän kaksi vuotta on viettänyt melko hiljaiseloa ja oloa niin se on jotain muuta, yksi unelmien täyttymys. Se on jotain, mihin ei uskaltanut tähdätä, mutta rohkaistui sitten. Se on jotain, mitä normaali syöpäsairaan elämä ei ole, unelma jostain muusta. Unelmia on paljon, tavoitteita on vähän ja piilotettua pelkoa näihin päiviin on mahtunut enemmän kuin riittävästi. Aina kun voinnissa on jotain poikkeavaa, iskee tajuntaan kuitenkin pelko, joko se oli tässä. Palliatiivisen potilaan elämä on kuitenkin valmistautumista tulevaan eli saattohoitoon, sille ei mielessään anna vielä sijaa, eikä ole tarvekkaan. Kuitenkin kun kroppa reistaa ja antaa vihjettä siitä, että jotain tapahtuu, jotain mitä ei kukaan pysty selittämään eikä edes näyttämään, hiipii mieleen tietenkin ne kaikki pelot. Tulevan viikon ajaksi pyyhin pelon pois. Ajattelin, että olen sitkeä sissi, tapahtui mitä vaan, kaikkihan on vaan otettava vastaan. Kuitenkin nyt keskityn itseeni ja omaan rakkaaseen ukkokultaani sekä ystäviini, he ovat mahdollistaneet tämän ajatellen minua. Minun tulee Teitä kaikkia ikävä, mutta palajan sitten reilun viikon päästä uusin tuorein kuulumisin ja lupaan muutaman kuvankin laittaa. Nauttikaa kaikki elämästänne ja päivistänne sekä tästä loppukesän ihanuudesta. Pitäkää myös hyvää huolta itsestänne sekä läheisistänne. Rakkain terveisin Eija