Tänään on seurassani ollut alavireisyys. Sysky tekee tuloaan ja tuntemuksista tuli olotila, että tätäkö tämä on tämä loppuelämä. Toki tehtävää olisi, mutta aikaansaamisen kanssa on eri juttu. Alavire johtunee ehkä siitä, että ei tarvinnut tehdä mitään. Ei lähteä töihin, opiskella tai muutakaan sitä mitä teki vielä vuosi sitten. Kesäaikaan kaikki sujui helpommin koska koko muukin porukka oli kotosalla ja riitti kun nautti kauniista ilmoista ulkona jos ei saanut mitään aikaiseksi. Mutta koululainen menee nyt kouluun ja työläinen töihin. Itsellä on tunne, että jotain pitäisi koko ajan häärätä, mutta innostusta siihen ei oikein ole.

Nyt on hoidoissa ollut tauko eli tauon toinen viikko on menossa ja sekin tuntuu oudolta. Neljän viikon ajan on joka keskiviikko hypännyt taksiin ja ajanut Radiukseen nauttimaan viikottaista stytostaattiannostusta ja nyt on saanut huilata. Ensi viikolla jälleen rumba alkaa ja kuulen myös mitä lääkäri tuumii tästä uudesta hoidosta ja jatketaanko sillä vielä eteenpäin. Jos hoitovaste on hyvä niin jatketaan mutta uusia kuvia ei olla tällä hetkellä ottamassa. Kroppani on nyt jo kestänyt 14 stytostaattihoitoa. Iso määrä ja pistää miettimään kuinka paljon se jatkossa kestää ja kuinka paljon vielä pystytään antamaan?

Olen pitänyt itseäni aina hyvin sosiaalisena henkilönä. Nyt sairastumisen myötä tilanne on kuitenkin muuttunut oleellisesti ja varsinkin tänään olen ajatellut sitä, että sosiaalisuus murenee minusta tämän sairauden myötä. On helpompi pukea ajatuksensa sanoiksi kuin lausua ne ääneen. Sinänsä outo juttu koska työssäni jouduin keskustelemaan paljon kaikenlaisten henkilöiden kanssa ja sitten muutenkin hankkiuduin kaikkeen mahdolliseen mukaan, varsinkin opiskelemaan, kursseille ym. Nyt on välillä päivä jolloin ei tee mieli poistua kotoa edes kauppaan ja sosiaalinen verkosto kutistuu pieneksi. Lähtemisen vaikeus iskee ja vasta sitten kun saa itsensä liikkeelle, voi tuntea tyydytystä.

Luku sinänsä on kaikkoavat ystävät joille sairaan kohtaamisen vaikeus tuntuu tuovan esteitä pitää yhteyttä. Aarrearkun pohjalla on kuitenkin kaikki ne uudet kontaktit kanssasisarien ja -veljien kanssa jotka rikastuttavat päiviäni monimuotoisen viestinnän välityksellä. Kiitos heille!

Ihanaa että olette olemassa Te kaikki!