Eilen illalla mieleeni muokkautui runonpätkä. Joskus aikanaan niitä rustasin paljonkin, nykyisin lähinnä satunnaisesti. No tämän laitoin samantien paperille ja tässä se sitten on.

Olen puu joka lahoaa,

mutta pitää oksistaan,

joka säikeillään,

yrittää säilyttää.

Vaikka puu katoaa,

lahoaa,

niin se versoaa.

Verso kasvaa ja

kukoistaa,

uuden puun,

aikaan saa.

Pitää kiinni juuristaan

ja rakastaa

olemassa oloaan.

                           *********************************

Tänään onkin yksi vanha kappale soinut korvissani koko päivän. Sanatkin muistin vain osittain, joten pakko oli googlettaa ja löytyihän ne. Muistan, kun kappale soi radiossa tiuhaan aikanaan. Jotenkin samaistun sen sanoihin ja siksi se on tässä seuraavaksi.

Kappale : Honey (HÄN)
Esittäjä(t): Bobby Goldsboro, Markku Suominen
Tekijä(t): Russell, Bobby (sävellys, alkuperäinen sanoitus). Siistonen, Pekka (sovitus). Lindström, Jyrki (sanoitus).

Katsohan on tuolla puu, se kukkii joka kesäkuu mun pihallain.
Hän istutti sen aikanaan, nauroin hänen taimeaan, oksa vain.
Kun ensilumi peitti sen, hän suojas taimen varoen sitä vaali niin.
Hän sisään juoksi tohkeissaan melkein kaatui juostessaan, nauroi kyyneliin.

Hän oli keiju, mikä lie. Joskus sanoin totta vie sinut suuhun syön.
Toi kerran kotiin koiranpennun, piti sitä peiton alla koko yön.
Kun tv:tä me katseltiin, hän uskoi jopa mainoksiin niin muistan sen.
Ja vuoksi jonkun nyyhkyleffan itki hän joskus hieman häpeillen.

On aivan kuin uneen
Nyt taas palaisin
Muiston kuin unohtuneen
Taas saan jostakin.

Hän rikkoi pölynimurin ja pelkäs että suuttuisin, sen piilon vei.
Kun sängyn alta löysin sen, hän sanoi mulle vältellen, se toimi ei.
Kun kerran työstä kesken jäin, niin itkemässä hänet näin, kuin maailman loppu ois.
Ja tasan vuosi sitten kun taas saimme kevään ootetun, hän kuihtui pois.

On aivan kuin uneen
Nyt taas palaisin
Muiston kuin unohtuneen
Taas saan jostakin.

Se oli aamu toukokuun, kun lehteen puhkes oksat puun ja heräsin.
Niin huomasin et yksinään oli joutunut hän lähtemään pois jonnekin.
Ja niin kuin tyhjän näyttämön, hän jätti taa tän yksiön, nyt hiljaisen.
Ja nytkun vuosi siitä on saa puukin jälleen kukinnon kuin muistaen.

Katsohan on tuolla puu se kukkii joka kesäkuu mun pihallain.
Hän istutti sen aikanaan, nauroin hänen taimeaan, oksa vain.
Kun ensilumi peitti sen, hän suojas taimen varoen sitä vaali niin.
Hän sisään juoksi tohkeissaan melkein kaatui juostessaan, nauroi kyyneliin.

                            *******************************

Jotain jää jälkeen ja jotain jää uupumaan. On paljon muistoja ja yhteisiä hetkiä, on surua, iloa ja kyyneliä. Siitäkin huolimatta päivät, kuukaudet ja vuodet vierivät ja sitten aikanaan surukin himmenee, mutta kulkee mukana kuitenkin.