Tippapäivä oli tuli ja meni. Hyvin selvittiin tälläkin kertaa ja jälleen aloitettiin uusi sykli pillereissä. Tippapäivänä väsymys yllätti kotona ja nukkumatti kutsui jo alkuillasta. Ehkä voimia rasittavia päiviä oli muutama liikaa takana ja aina se veronsa vaatii. Onneksi voi ottaa univelat takaisin huoletta kun vaan pystyy nukkumaan. Yleensä nukkuminen sujuu oikein hyvin nykyään, mutta tipan jälkeen kortisoni tekee aina temppunsa ja muutama yö jää vajaamittaiseksi vaikka väsymys vaivaakin.

Tämän viikonlopun pyhitäkin ihan levoksi ja vietän aikaani kirjojen, ristikoiden sekä television ääressä. Taidanpa noudattaa myös itselleni asettamaa ulkonaliikkumiskieltoakin koska pureva tuuli jäädyttää minut enemmän kuin kova pakkanen konsanaan. Tietynoloinen uupumus on osana minua vaikka en tiedä mistä se tulee. Mieleni tekisi nimittäin jatkuvasti ummistaa silmäni ja antaa vaan olla.

Tosin tämä on hyvä viikonloppu vaan levätä sillä ensi viikolla saan pikku-miehen hoitooni useammaksi päiväksi. Pikku-mies on kovasti eläväinen ja liikkuvainen nykyään joten uskon että mummo saa pistää kaiken tarmonsa peliin pysyäkseen pikku-miehen tahdissa. Tytär saa hoitaa muuttoasioitansa reilaan ja miesväki kantaa tavaroita uuteen kotiin. Uudessa kodissa pikku-mies saa oman huoneen. Kovasti odotan maanantaita jolloin pikku-mies saapuu sillä minulla onkin häntä jo kova ikävä. Ihanaa on myös ajatella, että saan puskea kaiken tarmon (mitä toivon mukaan on) pikku-miehen hoitoon ja huolehtimiseen. Päivät saavatkin ihan uuden ulottuvuuden silloin ja muu perhe saapi jäädä toiselle sijalle suosiolla. He kun saavat nauttia ylimäräisestä huolehtimisesta ja passaamisesta mielin määrin joka ikinen päivä.

Samalla tuleekin mieleen kaikki ne ihanat ajat kun tytöt olivat pieniä ja kaikki ne touhut mitä niihin päiviin mahtuu. Onnellisia muistoja, iloisiakin ja niin täynnä elämää kuin vain olla voi. Hyvä kun on muistoja...niihin on hyvä palata tuon tuostakin ja palauttaa mieleensä joitain ihan tiettyhä hetkiä, tuntemuksia ja ajatuksia mitä kaikkea niihin päiviin on mahtunut. Pullantuoksua, maalausta, askartelua, leikkiä ja paljon laulua ym. kaikkea sitä mitä nyt lapsiperheen arkeen mahtuu,  työntäyteisiä päiviä mutta niin onnellisia kuitenkin. Ihanaa on myös se, kuinka omat lapset nyt jakavat niitä muistoja tämän lapsenlapsen ympärillä. Lapsenlapselle on tehty kirja mihin on kerätty niitä loruja ja lauluja mitä tytöille olen lapsena laulanut ja loruillut, samoja satukirjoja, videoitakin katsellaan. Elämä jatkuu sukupolvesta toiseen ja siirtää jotain aina uudelle sukupolvelle eteenpäin. Hyvä niin, elämän jatkumo!