Viikonloppu meni ystävien kesken ja nauruterapiaa on taas harjoitettu niin, että pallea on kipeä vieläkin. Kävin myös kuikuilemassa Finnmatkojen sivuilla Retimonin kuvia ja tein jo mielikuvamatkaa sinne, odotus sykertelee päivä päivältä enemmän vatsanpohjassa, oi mikä ihana tunne sekin. Tosin täällä kotimaassakin melko trooppinen ilmanala leyhätää, kun ulko-oven avaa ja ukkosmyräköitä on ollut. Lauantai-yönä heräsin kun vesisade kohisi valtavalla voimalla ja pakko oli nousta kuikuilemaan taivaan loistetta ja kuuntelemaan öistä kuminaa. Totta, että väliin jo melkein hyppäsi tuolilta ylös kun ukkonen oli ihan päällä ja kumu oli sen mukainen.

Harkinnassa on tuleeko perjantaina pakattua tavarat ja lähdettyä katsomaan Jyväskylän suurajoja. Olin kyllä ajatellut, että en lähde ja parina viime vuonna en ole ollutkaan siellä, mutta kun on avecin viimeinen lomaviikko tällä erää, niin haluaisi minut mukaansa. No jos kelit on hyvät niin ehkäpä sitä tulee pakattua eväät ja teltta messiin ja ei kun menoks. Telttamajoituksessa en ole ollutkaan moneen vuoteen se on kyllä ihan mukavaa puuhaa, jollain tapaa muistuu mieleen aina lapsuuden kesät serkun perheen luona, kun pakattiin auto ja lähdettiin retkelle. Usein ei mitään ennakkosuunnitelmaa ollut, mutta aina löydettiin leirintäaulue ja retket olivat tosi ihania. Yhden telttareissun tein tyttärien kanssa, murkku taisi silloin olla 4-5 vanha. Sillä reissulla yövyttiin teltassa, käytiin mummulassa, Hämeenlinnassa, Särkänniemessä ja taidettiin yöpyä mökissäkin yksi yö matkalla. Oli minulla viitseliäisyyttä lähteä yksin kolmen muksun kanssa viikoksi reissuun. Ei sen puoleen mukava reissu se oli kaikin puolin ja hyvinhän sitä pärjäsi ja sai teltankin vielä pystyyn. Se on tuo naisenergia kun jyrää aina joskus.

Huomenissa on sitten lääkärin kanssa treffit jo aamusella. Sinänsä käynnit ovat mukavia kun niitä ei enää sen ihmeemmin jännitä eikä funtsaa, tosin mitään odotuksiakaan ei ole. Hoitojen aikana aina sairaalaan meno oli yhtä tuskaa, vaikka sinänsä siihen ei mitään syytä ollut. Hoitoväsymys on kuitenkin iso asia ja sen kanssa kamppailee usea hoitoa saava, varsinkin silloin kun hoidot kestävät ja kestävät ja kummosta tulosta ei kuitenkaan synny. Tosin muutoinkin hoitoväsymys olisi asia, mihin varmasti enemmän pitäisi kiinnittää huomiota ja keskustella hoidettavan kanssa. Monelle kuitenkin tulee ihan somaattisia oireita pelkästään siitä, että tietää hoitojakson jälleen alkavan. Nyt täytyy lähteä keräämään vadelmia puskista, mikäli sade ei ole kaikkia kypsiä sieltä tiputtanut, viinimarjatkin alkaa olla kypsiä joten taidan siirtyä "puskajussiksi" hetkeksi aikaa. Päässäni olen hahmotellut kirjoitelmaa  Syöpä-lehden kirjoituskilpailua varten, ja tänään se taitaa saada kirjallisen muodon.