Kun leikkauksen jälkeen minulle kerrottiin, että paksustasuolesta oli löytynyt syöpäkasvain, uskoin lääkäriäni joka vakuutti minulle, että kaikki paha on saatu pois. Jatkossakin uskoin tiukkailmeisesti lääkäreitä ja heidän hoitoratkaisujaan sekä tutkimustuloksia. Uskoin paranemisen mahdollisuuteen ja uskon mukana kulki toivo siitä, että kaikki kääntyy vielä hyväksi ja hoidoilla saadaan tauti taltutettua. Samoin olen halunnut luoda uskoa myös muille ja siinäkin asiassa myös toivoa siitä, että syövästä huolimatta elämä jatkuu.Usko ja toivo ovat kulkeneet tätä polkua kanssani yhtä matkaa käsi kädessä. Nyt vaikka hoidot ovat loppuneet ja alun mielenmyllerrykset on käyty läpi, haluan edellen kulkea uskon ja toivon kanssa käsi kädessä. En voi antaa periksi uskolleni vaikka tilannne onkin muuttunut. Ehkäpä myös uskoni muoto on muuttunut. Nyt haluan uskoa siihen, että vielä on aikaa jatkaa näitä olemassaolon päiviä. Haluan myös edelleen riiputtaa mukanani toivoa, myöskin toivon muoto on muuttunut. Nyt haluan toivoa, että loput päivät ja kenties vuodetkin ovat täynnä toivoa lisäpäivistä ja toivoa siitä, että kun päivät viimein loppuvat, se tie olisi kivuton ja mahdollisimman helppo.Uskon ja toivon mukana kulkee myös luottamus. On ollut pakko luottaa ensinnäkin itseensä, että jaksaa kerrasta toiseen mennä hoitoon ja napsia pillereitä. Luulisi, että se on helppoa, mutta eipä se vaan sitä ole. On uskottava ja luotettava, että myrkky mikä minuun tippuu on hyväksi eikä pahaksi. On luotettava silloinkin, kun hiukset tippuvat päästä, nahkat sormenpäistä ja jalkapohjista. On luotettava, että hyvää on hoito vaikka suu on täynnä aftoja ja kaikki mitä suuhun laittaa maistuu pahvilta. On luotettava vaikka kylmä saa tuntemaan, että kävelet piikkimaton päällä. No tänä päivänähän siinä myös maataan, mutta ei se ollut lainkaan hupaisaa kun oli pakko mennä kauppaan ja sormet ja jalat olivat neulanpistoja täynnä. Tai kun piti otaa pakastealtaasta jotain ja tiputtikin sen sitten kaupan lattialle, jotta ennätti laittaa hanskat käteen noukkiakseen sen sitten ylös. Vieläkään en suostu luopumaan myöskään luottamuksesta. Senkin muoto on muuttunut, mutta minun on luotettava silti. On luotettava siihen, että kaikki sujuu hyvin ja jokaiseen asiaan löytyy ratkaisu ja se ratkaisu on oikea. On luotettava siihen, että vaikka elämä minussa päättyykin, se jatkuu kuitenkin. Maailma menee eteenpäin ilman minuakin eikä se edes muutu miksikään. Luopuminen tuo tuskaa ja surua monelle, mutta siitäkin huolimatta elämä jatkuu ja päivät kulkevat eteenpäin.
Muutama ote kirjasta Italialaiset kengät/Henning Mankell (yllätys yllätys tässäkin kirjassa käsiteltiin syöpää, jotenkin niitä on sattunut vahingossa monta kirjaa missä syöpä onkin putkahtanut esiin)
"Ehkä sinusta jonakin päivänä tulee ihminen, joka oli maan päällä näkymätön mutta otti vahingon takaisin vilkuttamalla meille muille kuun pinnalta."
***********
"-Minä kuolen pian. Tunnen jo kuinka maa vetää minua puoleensa. Joskus öisin kun herään kipuihin, juuri ennen kuin sattuu niin kovasti, että huudan suoraa huutoa, ehdin kysyä itseltäni, pelkäänkö sitä mikä on tulossa. Pelkään minä, mutta en ole peloissani. Se on pikemminkin epämääräistä levottomuutta siitä, että on avaamaisillaan oven eikä ole ihan varma, mitä sen taakse kätkeytyy. Sitten kivut tulevat, ja silloin pelkään niitä. En mitään muuta."
**********
"Pelko tuli vasta jälkeenpäin, kun olin taas saarella. Kuolema oli tarttunut minuun ja testannut vastutuskykyäni. Join lasillisen konjakkia. Sitten menin kalliolle ja huusin suoraa huutoa. Huusin pelkoani, jonka puin raivon valepukuun."
Kommentit