Maanantai meni huomaamatta. Olin herännyt aamuyöllä ja uni tuli vasta  aamun valjettua. Taisin viettää pyjamapäivää jaksamatta yhtään mitään. Toki päivien rytmi muutti muotoaan kun isäntä meni töihin 2,5 viikon jälkeen. Oli outoa olla aamu yksin ja saada omista rutiineista kiinni. No sisaren huolestunut puhelinsoitto sai minut pukemaan sentään vaatteet päälle ja iltapäivällä sisko tulikin. Oli meidän nauruterapian aika. Me osaamme nimittäin nauraa, niin hassuja päähänpistoja tulee meiltä molemmilta. Sisko oli sattumoisin lukenut Nokia Mission esitettä ja hän jo mietti, pitäisikö meidän lähteä mission tilaisuuteen..vaikka apua saamaan. Todettakoon, että normaalisti ko. esite olisi tainnut joutaa keräyspinoon alta aikayksikön. Toki päätettiin, ettei ehkä kuitenkaan lähdettäisi, minun luottamukseni kun ei taida yltää sille tasolle,  joten avun saati voi olla hyvin kyseenalaista. No sitten päätettiin laittaa nämä harvat hyvin erimittaiset hiustupsut ojennukseen, olin sitä mieltä että siitä vaan. Vahinko, että ajatus oli päähänpisto, sisko ei osannut varata omia välineitä mukaan, mutta ei kun tuumasta toimeen. Tosin kaivattiin niitä kunnon saksia ja leikkuriakin, käytössämme oli tylsät keittiösakset. Mutta naurua piisasi, minä istun keittiössä tuolilla, pyyhe olkapäillä ja sisko leikkaa hänen käsiinsä isoislla saksilla hiustupsuja pois. Manaa minun monia hiuspyörteitäni ja lopputulosta, ihmettelee miten niin harvassa päässä voi olla niin paljon kuitenkin karvoja. No lopputulos on jotakuinkin hyvä, mutta huvittava. Sitä pääsi ihailemaan myös isäntä kun sattui tulemaan juuri töistä. Taisi mennä naurun puolelle vieläkin. No päätettiin, että värjätään siili klanini sitten seuraavaksi vihreäksi, niin on tuo rairuoho-asiakin sitten hoidettu ja säästytään istuttamiselta. Voisin sitten vain sanoa, että kevät on tullut ja näyttää klaniani. Mielikuvituksen se ainakin saa liikkeelle ja käy siis hyvin nauruterapiasta. Täytyy myöntää, että tuli siinä sitten ihan vakaviakin asioita puhuttua ihan vain vastapainoksi. Mutta mieli olikin hyvä koko loppuillan.

Tiistai päivä oli omistettu viranomaisasioiden hoitoon, en edes kirjoittamaan kerinnyt. Kotikäynti lastensuojeluviranomaisten kanssa oli sovittu ja se oli eilen. Keskustelua päätöksestä, mikä on murkkuni toive jatkon suhteen. Hän täyttää kesällä 16 vuotta ja jatko-opinnot ovat edessä. Haettu on Tampereelle opiskelemaan. Murkkuni tietää tämän päivän tilanteeni ja on viime päivät tasaisesti pakoillut kontakteja, sulatteluaikaa tarvitaan. Toki hän tiesi käynnistä joten selän takana ei mitään puuhata, tässä keskustelussä hän ei ollut mukana, oli sovittu niin.  Oma aika hänelle on jo varattu. Avecin kanssa hän ei halua jäädä, oman isän kanssa hän ei halua muuttaa,  koska ollaan ihan eri paikkakunnalla ja etäisyyttä on, suhde ei ole niin läheinen. Murkku on ollut 1.6 vuotta kun olen eronnut ja käytännössä tapaamiset isän kanssa on tapahtunut jo vähän isompana vasta, eikä niitä tapaamisia ole niin paljon, että niistä olisi niin kiinteää suhdetta muodostunut.  Kaverit kaikki ovat täällä ja sisaret täälläpäin sekä muut läheiset. Aikaa sitten on sovittu, että sisareni (murkun kummi) on miehensä kanssa se jatkon tyttären tukipilari ja asuinpaikka jos sellaista tarvitaan. Kummit ovat olleet tiiviisti tässä mukana jo alusta lähtien ja aiemmin tämä olikin murkun mieleinen ratkaisu. No, nyt juuri se ei sitten enää olekkaan, kun murkku haluaa olla äidin kanssa, näin juteltiin eilen päivällä. Työstettävää siis on ja murkun tahdon selvittämistä, toivon mukaan saamme yhteisen sävelen tähänkin asiaan. Vakaasti uskon niin, kaikesta huolimatta.  Läheisyyttä ja puhumista sekä eri vaihtoehtoja, niitä on tulevien päivien eväät ja niistä täytyy pitää kiinni, jaksaminen siihen on vain pakko löytää ja löytyyhän se.

No mahtui eiliseen iltaan vielä kyläily veljen perheen luona ja illalla väsy iski niin totaalisesti, että nukkumaan oli mentävä jo alkuillasta. Aamulla heräsin kun isäntä hankki töihin lähtöä joten aamukahville jo kello 6.00. Sisko kävi ilahduttamassa ja äiti tulee kohta kylään. Koiran kanssa lenkki jo aamulla ja iltapäiväksi kotiinpalaaville aterian valmistus edessä. Ihania puhelinsoittoja ja sähköposteja kuten blogikommentteja on tullut paljon ja tänään oli jo vastattava viesteihin ym.,  että täällä sitä käydään ja kukutaan edelleenkin.

Realiteetit pukkaavat kehiin ja arki jatkuu. Paljon syvällistä asiaakin olisi mielessäni ja sanoja on niin paljon, etten ennätä niitä kaikkia kirjoittamaan. Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet. Äsken tuli myös sovittua aika koko perheelle oman seuraavan lääkäri käynnin jälkeen yhteiseen juttelutilanteeseen tyttöjen kanssa. Näin pyörät pyörivät.