Enkä tarkoita nyt kaupan ale-viirusta, se vaan taitaa olla olotilani näinä muutamina päivina, tämäkin päivä laskettuna mukaan. Tiistaina oli labrapäivä, en pitänyt aamulla mitään kiirettä kun ajattelin, että pääsen taksilla mukavasti ja nopeasti. Pakkasta oli -20 astetta ja mieli ei tehnyt kävellä, sillä kintut ovat eriparia edelleen ja melkoisen kipeät. Arvata saatttaa, moukan tuuria, ei pirssin pirssiä tolpalla ja kaikki kelle soittelin olivat pitkillä reissuilla. No kello meni jo niin pitkälle, että pakko oli lähteä jos mieli saada labrat vielä samalle päivälle sillä aika on rajallinen. Toppavermettä niskaan ja menoksi....olihan se ihan ihanaakin, vaikka ajattelin vain että hiljalleen jalkaa jalan eteen niin kyllä se matka siitä taittuu. Pääsin ihan kunnialla perille asti ja labrat tuli otettua, kotiipäin sainkin kyydin siskolta minkä lopulta tavoitin puhelimitse. Mitä tästä opin? Tilaan pirssin seuraavaa kertaa varten etukäteen, ei tarvitse arvuutella kyydin saamista. Reissu otti sen verran koville, että unitellen meni sekin päivä ja voimia keräten keskiviikon lääkärireissua varten.

Kipupäiväkirja olikin tosi tarpeeseen. Sieltä lääkäri pystyi katsomaan päivien tilanteen ja niiden lääkkeiden määrän mitä olin ottanut. Tuloksena oli pitkävaikutteisen lääkityksen nostaminen 80 mg aamuin illoin. Kivut vaihtelevissa paikoissa ja jaloissa johtuvat osin lihasheikkoudesta, mikä on yksi kortisonin sivuvaikutuksista kuten myös suun limakalvomuutokset ja ruokatorventulehdus mikä oli. Kortisoniannos pienennettiinkin ja siitä pyritään pikku-hiljaa pääsemään eroon.Kerroin myös tästä viimeisimmästä vatsasessiosta. Tyhmyydestä sakotetaan! Vi-Siblin on sellainen vatsantoimituslääke,  mitä ei syöpäpotilaan tulisi käyttää, koska se ei toimi silloin oikealla tavalla. Se saattaa aiheuttaa jopa suolitukoksen, koska massa lisääntyy. Onneksi tajusin käyttää ensiapuna Metalaxia, sillä muutoin olisi voinut käydä huonosti. Nyt olen palannut entiseen hyvään Laxo-Appelsiiniin mikä toimii oikealla tavalla ja auttaa kummasti. 

 Suurin syy tähän vetämättömään olotilaan ja jatkuvaan väsymykseen löytyi myös. HB oli laskenut reilusti 20 yksikköä ja oli nyt vain 80 joten aivan liian alhainen, tipahtaminen oli tapahtunut vajaan kahden viikon aikana. Eipäs ihme, että muori on ihan tokkurainen ja pyörryksissä. Lepoa, lepoa, lepoa ja ruokaa sekä rautaa. Tiistaina labraan ja keskiviikkona omahoitaja soittaa onko nousua tapahtunut jos ei ole tulee lähtö veritankkaukseen. Minulla oli oikein antoisa keskustelu lääkärin kanssa, hän kyseli fiiliksiä ja tietenkin omaa jaksamistani, puhetta oli myös näistä itseä rasittavista reissuista ja palavereista, mitä lastensuojelun kanssa on ollut. Myös kuolemasta ja siihen liittyvistä peloista oli puhetta. Totesin hänelle, että tunnen olevani turvassa, kun kaikki asiani sen puoleen on hoidettu ja myös siitä, että en pelkää itse kuolemaa vaan tietenkin niitä kaikkia kipuja ja tilanteita mitä sen kohdatessa voi tulla mm. hengityksen osalta. Lääkäri sanoikin, että jos kotona esim. viikonloppuna tulee sellainen tilanne, että sitä ei enää itse pysty hallitsemaan niin soittaa heti hoitokotiin, sieltä järjestyy varmasti paikka ja apua on saatavilla kaikkiin vaivoihin, keinoja siihen on.

Väliin ajattelen onko tässä mitään järkeä tässä olemisessa. Kotona olet kun Michelin ukko, vällyä päällä tuplakerroksia kun paleltaa, hehkeys kaukana. Muutoin olet kun nukkuneen rukous tai nukut vaan mitään et jaksa, olet vaan. Vaan kaiketi sekin on tavoite, se oleminen ja hengissä pysyminen, edes joulun yli, mikä ehkä kohtuullisen realistista voisi olla. Ja kun se elämänhalu on vielä olemassa...ei sitä tahdo antaa periksi....vaan mennä retuuttaa suomalaisella sisulla eteenpäin.