Välillä tuntuu, että nämä ajatukset ovat ihan pöhköilyä. On niin monta ajatusta ja monta tuntemusta ja siltikään niille ei oikein osaa antaa muotoa eikä edes väriä. Tai ehkäpä värin voisi keksiä, se voisi olla mustavalkoinen. Väliin tuntuu, että ajatukset ovat hyvinkin mustavalkoisia ja voipi mielessä käydä onko itsekin muuttunut ihan mustavalkoiseksi tai peräti näkymättömäksi. Ajatuksissa tuntuu että on näkyvän näkymätön. Ehkä siihen kaikkeen liittyy pienen pieni pelko siitä millaiseen omien ajatusten maailmaan itsensä tuntuu asettavan. Totuushan on se, että loppuviimein sitä päivän mittaan on suurimman osan ajastaan vain omien ajatustensa kanssa. Kuuntele, havainnoi ja huomaa opetti opettajamme aikoinaan meitä oppilaitansa hyviksi hoitajiksi. Samaa tunnen tekeväni edelleenkin. Yritän kuunnella, havainnoida ympäristöä ja huomata monimuotoisia asioita ja tekoja. No en sitä taitoa enää hoitajana tarvitse, mutta ilmeisesti oppi meni hyvin perille koska tapa on jäänyt edelleen. Joskus kuitenkin huomaan olevani niin omissa maailmoissani että en kuule enkä melkeimpä näekkään mitään tai ketään. Välillä omat ajatukset ovat niin vahvat että niitä pitää yrittää lokeroita päähänsä omiin lokeroihinsa jotta ne pysyvät edes jonkinlaisessa järjestyksessä. Ehkäpä se on vain hyväksi, koska aina siellä päässä ei sitten pysy yhtään mikään muu kun se oma ajatus. Siitä onko ajatus kirkas vai samea ei oikein pysty sanomaan mitään. Ehkäpä se on silloin kirkas kun muodostaa jonkin tietyn mielipiteen asiasta ja pysyy sen kannalla alusta loppuun asti. Samea se on ehkä silloin kun oma epävarmuus iskee eikä tunnetta varmuudesta ole.  Tulevaisuus voi siis näyttää hyvinkin samealta mutta haluaisin uskoa, että kirkkaaksi sen tekee se ajatus, että minä tiedän sen ja otan sen vastaan.

No tämä taitaa olla jälleen ihan pöhköilyä. Välillä sitä yllättää itsensä ihan liian monimutkaisilla ajatuksilla. Pitäisi oppia yksinkertaistamaan niin elämäkin voisi olla yksinkertaisempaa.

Pyhäinpäivä oli ja meni. Sytytin kuistille monta kynttilää ja pidin mielessäni monta pientä puhetta niille läheisille jotka ovat jo poissa. Hautausmaalle en tohdi mennä...en vielä. Toki minä olen välillä hautausmaallakin käynyt, mutta nyt juuri ei ollut sellainen tunne että voisin tehdä sen jälleen. Mutta vielä tulee päiviä jolloin koen jaksavani tehdä senkin, se päivä ei vain ollut vielä.  Mutta se on kyllä edessä, tiedän sen.