Pitkään olen pohtinut kysymystä elämänlaadusta. Aikanaan työssa olessani hyvä elämänlaatu ja hyvä loppuelämä olivat niitä asioita, mihin panostettiin ja niistä puhuttiin. Niiden eteen tehtiin myös paljon. Kun kysymyksessä on vanhat ja sairaatkin ihmiset onkin hyvin yleistä että hoitopaikoissa/-laitoksissa painotetaan sanaan hyvä elämänlaatu. Mutta kysymyksien kysymys, mitähän se hyvä elämänlaatu sitten oikein on? Voiko joku muu kun itse määritellä sen, mitä toinen pitää hyvänä elämänlaatuna...tai käänteisesti laadukkaana elämänä.

Onhan se tietenkin sitä, että otamme huomioon toisen mielipiteet ja pyrimme toimimaan niitä kunnioittaen ja vaalien. Onhan se myöskin sitä, että annamme myös toiselle oman määräämisoikeuden ja kunnioitamme hänen päätöksiään niin pitkälle kun se vain on mahdollista. Onhan se myös sitä, että pyrimme antamaan laadukasta hoitoa ja hoivaa, turvallisuutta, ystävällisyyttä sekä rakkautta. Mutta mitähän se laadukas elämä sitten on?

Omalla kohdalla olen useinkin miettinyt, onko tämä sitä laadukasta elämää? Onhan se laatua kun aamulla voi nukkua pitkään ja illalla valvoa niin pitkään vaikka tv:n ääressä kun jaksaa. Voinhan lähteä ulos silloin kun huvittaa (tiettyjä rajoituksia mm. pakkanen lukuunottamatta), tehdä jotakuinkin sitä mitä haluttaa tai olla vaikka tekemättä yhtään mitään. Onhan se laatua, että voin panostaa itseeni ja rakkaisiini ja laatua on sekin, etten tällä hetkellä ole kivulias ja pärjäilen kohtalaisen mukavasti. Mutta ja mutta...laadukas elämä? Silloin kun on saanut mm. lääkäriltä tuloksia mitkä eivät ole hyviä, silloin kun väsymys ja uupumus iskee, silloin kun tuntee itsensä vähemmän arvokkaaksi ihmiseksi, silloin kun mieli on synkkä ja epätoivo iskee, silloin kun on pakko niellä kasa pillereitä aamusella ja iltasella, silloin kun on pakko vääntäytyä taksiin ja mennä nauttimmaan stytostaattitiputus, silloin kun jännitän ja pelkään ennakkoon tulevaa tutkimusta ja seuraavaa lääkärikäyntiä en voisi ajatella, että nautin laadukkaasta elämästä.

En myöskään osaa ajatella, että kun rahavarat ovat mitä ovat, pystyisin tekemään kaikkea sitä mitä haluaisin, joten osansa sekin vie laadukkaasta elämästä. Toisiaalta kun ei tiedä, mihin kohtaan elämän päätepisteen laittaa, on aika vaikeaa suunnata katsettaan tulevaisuuteenkaan, josko sieltä sitä laatua löytyisi enemmän. Tulevaisuus kun on pelkkä sumuinen aukko mitä kohtaan suunnistetaan tietämättä mitä aukon toisella puolella mahtaakaan olla. No voisihan sitä tehdä kaikkea sitä, mikä on lähellä ja saatavilla, helpolla ja ilman sen suurempia sijoituksia. Mutta ja mutta...kun olet 45 v, ei oikein sovi vielä esim. noihin eläkeläiskerhoihin, silloin tuntisin itseni hieman omituiseksi otukseksi,  jos esim. äitini kanssa mentäisiin samoihin eläkeläiskerhoihin- ja niiden retkiin tms. Seuratoiminta keskittyy lähinnä liikuntaan ja dartsiin...kumpikaan ei ole oikein minun juttuni. Okei, seurakunta ja seurakunnan kuoro on ihan ok juttu. Kuitenkaan en tunne kuuluvani seurakunnnan tarjoamien palvelujen käyttäjäkuntaan ja vaikka laulaa osaankin,  niin en kuoroakaan oikein omaksi jutukseni tunnusta. Sitten tietenkin on kaikenlaista opistotoimintaa, kurssia ym. mutta osa niistä vaatii jälleen reissaamisen toiselle paikkakunnalle ja osa ei taaskaan ole oma juttu...sitäpaitsi se,  etten mielelläni sitoudu tiettyihin päiviin..milloin olisi aina pakko osallistua,  koska olen niin hömelö hömppä että menisin vaikka minulla olisi kuinka kurja ja huono olo.

No juu ei tämä nyt ole mitään ruikuttamista...eikä osani ole edes mitenkään kovin huono tai jonkun mittapuun mukaan ei siis ollenkaan huono. Mutta ja mutta...tämähän onkin vaan sitä sisäistä pohditaa, onko sitä laadukasta elämää tai mikä se on se, elämän laatu.

Oma elämähän on sitä, miksi sen oman elämän tekee ja miten sen näkee. Kyllä minä nautin kun voin "passata" meidän kotoväkeä valmiilla aterialla kun  työ/koulupäivät ovat ohi. Nautin kun saan olla möllöttää ja viettää vaikka aikaani koneella jos siltä tuntuu, nautin kun saan leipoa...siivota....pyykätä...järjestää...ym. Nautin myös kun saan lukea mielin määrin kirjoja ja katsella hömppää televisiosta, tehdä lumitöitä ja käydä koiran kanssa lenkkeilemässä, nukkua päikkärit silloin kun huvittaa. Onhan se omaa elämänlaatua. Miksiköhän joskus kaipaan siihen jotain muuta?