Mikähän se mahtaisi olla ihmisen onnellisuusmittari? Mitenkä sitä onnellisuutta voisikaan mitata? Lieneekö se oman hyvän olo tunne, seesterinen rauhallisen levollinen olotila, olemassaolon hyvyys ja elämän rauhallinen kulku? Mittarina taitaa olla omat henkilökohtaiset arvot, elämänasenne, tunne ja tuntemukset. Me ihmiset olemme niin erilaisia, omia persooniamme, omien arvojemme parhaita mittareita. Omat arvot ja onnellisuus on taitanut muokkaantua tämän vajaan kahden vuoden aikana melkoisesti, vaikkakin perusolemus on ja pysyy samana. Tokihan ihminen muutenkin muuttuu ja muokkaantuu tässä elämän varttuessa, ihan omien kokemusten ja eletyn elämänkin myötä. En voi kuitenkaan olla miettimättä sitä, miten kukin sitten mittaa sen, miten ja kuinka sitä omaa elämäänsä miettisi onnellisuusmittarin asteikolla?

Miten sitä miettii henkilö, joka elää kulissiavioliitossa vuodesta toiseen? Vaikka ollaan kommunikoimatta, eletään molemmat omaa elämäänsä vailla mitään yhteistä kun lapsetkin ovat jo aikuisia vaikkakin yhteisiä ovat. Miten sellainen ihminen pystyy mittaamaan elämäänsä onnellisuusmittarin asteikolla? Luulisi, että tuollainen tilanne syö ihmisestä valtavasti energiaa sekä aiheuttaisi sisäistä rauhattomuutta ja pahaa oloa. Onko kulissit, maallinen omaisuus ja ulkopuolisille annettu valheellinen olotila, syy pysyä paikallaan ratkaisematta tilannetta mihinkään suuntaan? Kuinka pitkään ihminen voi hyväksytysti kestää sellaista?

Miten kokee onnellisuusmittarin henkilö, joka itkee omaa olemassaoloaan, pahaa oloa, sisäistä "mörköä" mikä ei anna sijaa ilolle? Miten auttaa henkilöä, joka tuntee, että kiipeää tikapuita ylös ja jo alemmalla rappusella rappunen hajoaa ja vajoaa alas? Voiko henkilö tuntea itseään onnelliseksi jos sisäinen mieli on mustaakin mustempi? Miten voi auttaa löytämään tunnelinen pään siihen valoisaankin maailmaan, missä on vielä hyvää ja kaunista sekä onnellista?

Nämä pohdintani eivät ole minun henkilökohtaisesta elämästä, vaikkakin aivan tosia asioita ovatkin. Ne ovat vaan tulleet esille tässä lähiaikoina. Toiselle olen tarjonnut olkapäätä ja kuuntelua sekä jutusteluakin. Toinen ei halua puhua vaan pitää kaiken sisällään, ei halua puututtavan eikä puhuttavan.

Kuitenkin vaikka omaa elämää varjostaa sairaus eli "mörkö", on niitä "mörköjä" ihan kaikilla. Tämä "mörkö" ei vaan lähde pois, vaan sen kanssa täytyy oppia elämään ja olemaan sekä jakamaan oma loppuelämänsä. Toisenlaiset "möröt" voi vielä häätää pois, se voi joskus viedä aikaa, mutta ehkäpä se kuitenkin lähtee aikansa kuluttua. Jokainen asia on käytävä läpi oman itsensä kanssa, olkoonkin se mikä tahansa. Kun omassa päässä on ratkaisut tehnyt ja ratkaisut tulevat aina, kunhan aika on kypsä, on helpompi jatkaa uutta polkua vaikka kohden sitä onnellisuutta mitä voisi mitata.

Oma elämäni ei ole ollut mitenkään helppo. Monia vaikeita ratkaisuja olen tehnyt, monia uskaliaitakin, aina kuitenkin olen lähtenyt eteenpäin kohti uusia tuulia. Ja uudet tuulet ovat tulleet, väliin ne ovat ravistelleet, väliin on mahtunut synkkiä mustiakin pilviä, mutta aina lopuksi aurinko on paistanut. Oma onnellisuusmittarini taitaa olla aika huippulukemissa tällä hetkellä, tuntuu, että sisällä asuu rauha ja vaikka monia mutkiakin vielä on, on niitä tummia pilviäkin, tunnen suurta olemassaolon onnellisuutta.