Talven tuntua riitti muutamien päivien ajan. Nyt lumi  on muuttunut loskaksi ja ikkunasta katsoessa yleissilmäys on harmaa. Se ei kovasti mieltä lämmitä, mutta toki siihen on tottunut. Kuitenkin ulkona kävellessä on kaunista kun monen pihaa koristaa mitä erilaisemmat valot ja lyhdyt. Tuovat tähän pimeään aikaan kovin paljon lämpöä. Lämpöä olen tuntenut taas teidän ystävien kirjoituksista ja monista sähköpostiviesteistä mitkä päiviäni ilahduttavat. Ikävä kyllä tämä tekninen ongelma ei ole vieläkään ratkaistu ja oma koneelle pääsy on väliin hieman epävarmaa. Epävarmaa siksi, kun mokkula ja minä emme taida olla kovin läheisissä väleissä ja jos minulla olisi enemmän hiuksia niin osa niistä olisi varmasti jo harmaantunut.

Ensimmäiset ensiesiintymiset uudessa hiulookissa (peruukissa) on tehty. Hämmentävä kokemus kaiken kaikkiaan. Sain vastaani monta ihastuttaavaa tervehdystä ja kyselyjä kuka mahtaakaan olla salaperäinen kampaajani, kuka on loihtinut minusta aivan uuden ihmisen:)  Kommentit tietenkin niiltä henkilöiltä, ketkä tuntevat minut kyllä mutta eivät tiedä mm. sairastumisestani. Ne läheisethän tietävät ja ovat asiasta sen enempää kommentoimatta lukuunottamatta ystäväpariskunnan vaihvikaisia kädenpuristuksia. Olin siis kuulemma nuortunut n. 10 vuotta, säteilin ja olin kun nuori tyttö. Voin siis sanoa, että olin aika hämmentynyt. Mietin millaisena ihmiset sitten minut näkevät ja miksi oma näkemykseni on ihan toinen? Vieläkin minua hämmentää, mutta kiltisti menin sikapiikillekin peruukki päässä. Menin sinne äitini kanssa ja äidilläni oli vaikeuksia tunnistaa minua kun siinä eri aikaa menimme hoitohuoneeseen. Voin vain kuvitella kuinka hämmentynyt olen ensi viikonloppuna kun juhlitaan toisen puoliskon syntymäpäiviä ystävien ja sukulaisten kanssa? Ehkäpä itsetuntoni ei olekaan niitä vahvempia? Mitenkähän sitä vahvistaisin? No totta on, että vaikka itselle tilanne on outo ja hämmentävä, uskon siihen tottuvani ja hämmennyksenkin kaikkoavan.

Kahden viikon päästä olen sitten virallisesti eläkeläinen. Hämmentävää sekin. Jos saan eläkekortin näytänkö sitä ylpeänä vai jätänkö kokonaan näyttämättä? :) No alennukset mm. matkoissa on kyllä ihan tervetulleita. Toki kyllä matkustaminen on melko vähäistä, mutta ehkäpä kun päivät valostuvat ja kevät rupeaa antamaa merkkejä "eläkeläiskärpänen" pörähtää käyntiin ja saakin minut "villiksi". Pahus kun täällä lähellä ei ole eläkeläistansseja! Tanssikärpänen kun ei niin vain laannu vaan tasaisesti tekee mieli ainakin yrittää..no ei kyllä ihan rumbaan asti pääse ainakaan tällä köhällä ja nuhalla mutta jos rauhallista tangoa kuitenkin. No ihania kuvitelmia ainakin, vaikka eivät toteutuisikaan. Unelmia pitää olla tämän harmauden keskelläkin ja unelmille voi antaa aina siivet ja matkustaa niiden kanssa uuteen ja tuntemattomaan. Mielikuvamatkailu kaikessa muodossa piristää melkein yhtä paljon kun reissussa oleminenkin ja kun antaa mielikuvituksen laukata ei mikään ole mahdotonta vaan kaikki muuttuu mahdolliseksi!