Tuli mieleen lause "Suutarin lapsella ei ole kenkiä" no, vähän samanmoisia  noin kuvaannollisesti taitavat olla ajatukseni. Eilen illalla oli kotosalla sellainen "syvällinen" ilta. Moni murhe nousi pintaan ja sai tietenkin minut herkistelemäänkin. Kumppanin kainalossa oli lohduttavaa olla, oli turvassa ja turvallista. Jutteluissa näistä mieltä painavista asioista kumppani lausahti, miksi et ole kertonut miltä sinusta tuntuu. No olenhan minä, tokaisin tietenkin sillä minähän puhun väliin ehkä liikaakin. Ajateltuani asiaa, en ehkä kuitenkaan ole puhunut ihan kaikkea, vaikka olin luullut niin. Ehkäpä en ollutkaan kertonut niistä kaikkein painavimmista asioista mitkä mieltäni kaihertavat,  olin vain ajatellut että olen puhunut tai että toinen ymmärtäisi puhumattakin. Toisiaalta mitenkä toinen voikaan tietää näitä omia aivoituksia kun välistä tuntuu ettei itsekkään pysy omien aivoitusten perässä. Piti antaa lupaus, että puhun vieläkin enemmän. Puhun siitä, miltä tuntuu ja miltä ei tunnu.Puhun siitä, mitä pelkään, odotan ja toivon. Puhun siitä, mikä kaivertaa ja miksi teen niin kuin teen ja käyttäydyn niin kun käyttäydyn. Puhun siitä miltä toisesta tuntuu, mitä hän ajattelee, miettii, pelkää, kokee ja tuntee. Jaan kaiken tämän, peittelemättä ja arastelematta. En suojele enää muita enkä silota toisille tietä, kuljemme tämän tien loppuun yhdessä toinen toisiamme kannatellen ja tukien.