Niin nämä pakkaset. Kaikenlainen liikkuminen on ollut pidemmän aikaa pannassa kun pakkasmittarin lukemat pysyttelevät sitkeästi -20 asteen tietämillä. Painokin oli noussu muutamalla kilolla mutta se asia ei minua kyllä huoleta.  Jonkinasteista erakoitumista ilmassa:) Onneksi puhelin ja netti hoitavat kiitettävällä tavalla oman osansa kommunikoinnista. Tässä taannoin kyllä kotiväki huomautteli, kun jatkuvasti mutisen omiani. Hassu tapa..kun pähkin  jonkin asian kanssa pähkin sitä usein itsekseni ääneen ja vähän väliä joku sitten kysyy kenen kanssa mahdankaan keskustella. Usein myös tietsikka saa kuunnella mitä moninaisempia keskusteluja mitä keskenämme käymme, toki vastaukset ovat kovin yksipuoleisia. Nyt ääneen pähkäilyn on useinmiten aiheuttanut keskeneräinen koiran ulkoilupuku minkä lupasin ommella. Omaa koiraani en voi käyttää sovitusnukkena koska on aivan liian iso eikä naapurin kissa ollut mitenkään suostuvainen ko. hommaan. Olenkin etsinyt huussollistamme sopivan kokoista pehmolelua mutta ei ole vielä tullut vastaan. Luulen, että saan pähkäillä ompeluprojektiani vielä pitkään ennen kun puku valmistuu ja taidan kallistua ajatuksen puolelle, että ompelen yhden sijaisversion välissä. Tänään on vaan ollut sellainen aamu ettei oikein mikään ole inspiroinut siis ei oikein huvita aloittaa yhtään mitään. Lieneekö fiilis pysyvän koko päivä?

No onneksi eilen olinkin hyvin aikaansaavalla tuulella. Sain jo aamusella tehtyä päivän ruuat valmiiksi, paistettua pastejoita ja tehtyä pizzankin.  Päivällä sain yllätysvieraan kun vävypoika oli kylässä, kun auto oli täällä korjaamolla ja iltapäiväksi olin sopinut että lämmitän saunan aikaisin kun äiti tulee saunomaan. Ulkona paukkui pakkanen mutta me naiset vaan heitettiin löylyä lisää ja nautittiin olostamme. On siis hyviä puolia siinäkin, että on kotosalla eikä ole näitä muita velvotteita.

Muutoinkin olo on ollut hyvä voisin sanoa, että erinomainen. Ei kipuilua eikä juuri muutakaan vaivaa, olen onnekas. Olen myös mitä ilmeisemmin päässyt tabujen nappailussa voiton puolelle ja pahanolon tunteet ym. vellotukset ovat pysyneet poissa. Olisikohan kehoni oppinut jo sietämään niitäkin, sietäähän se paljon muutakin. Iloinen olen myös siitä, että olen jopa välillä huomannut olevani nälkäinen eli vatsa on peräti ihan kurninut nälästä :D Pienet ne on ihmisen ilot. Tosin kyllä tuo kipu on kamala juttu. Sisareni..luottohenkilöni on ollut sairauslomalla jo jonkin aikaa....kovat selkäkivut..välilevyn pullistuma. Paljon hermolääkkeitä ja siitäkin huolimatta suunnatonta kipua, särkyä. Sisareni on jaksanut tukea, kannustaa, auttaa, lohduttaa minua tämän sairauden joka vaiheessa, hän on myös tukihenkilö, kummitäti ja varaminäni tyttäreni asioissa ja ongelmissa. Tunnen suunnatonta avuttomuutta kun en pysty häntä millään tavalla auttamaan...muuta kun kuuntelemalla ja lohduttamalla mutta kipua en häneltä pois saa vaikka haluaisinkin. Taannoin kun olimme yhdessä reissussa totesinkin hyvin retorisesti...että hän on sairas ja kipeä sillä tavalla, että se vaikuttaa elämän jokaisella osa-alueella  ja minä olen terve, tavallaan,  koska olen nyt niin hyvävointinen huolimatta siitä, että sairastankin levinnyttä syöpää.