Viikonloppu meni läheisten kera "juhlien" ikääntymisen vuosirenkaita. Perhelounas, kakkua ja yhdessäoloa ja tänään vielä kahvittelua, pirttissä on huumaava kukkien loisto ja silmä lepää. Ihania pikku muistiaisia on kertynyt sekä monta lämmintä hetkeä, ilman kurjien uutisten pohdintoja. Näinä muutamina päivinä surulliset asiat on tarkoituksella heitetty sivuun ja vaikka ne läsnä ovatkin, niin eivät puheisiin ulotu, näin halusin. Me puhumme niin paljon, suremme niin paljon, itkemme niin paljon ja halaamme niin paljon, että nyt oli vain aika iloita yhdessäolosta. Virallinen vanhenemispäivä on kylläkin tänään, joten vanhuus iskee...sepä sopii kuvaan "eläkeläismummulle".

Mummun yksi parahaista hetkistä päivästä oli touhut Tuukan kanssa. Tuukka hujautti tavaralla päähän (ei sattunut, varauduttu oli) ja mummu pitkäkseen eteisen lattialle "itkemään" krokotiilin kyyneleitä. Poika katsoo hämmentyneenä, käy viereen makuulle ja paijaa päätä ja poskea sekä muiskauttaa suukkosia, siinä me makaamme sylikkäin toisiamme paijaten pitkin eteisen lattiaa. Toki niitä pususia ja halauksia sain muutoinkin, mutta tuo oli tilanteena niin hykerryttävä, että se osu ja upposi sydämeen asti.

Pieniin yksinäisiin hetkiin suru kulkeutuu, se hiipii kuin varkain vailla lupaa. Ulos katsoessaan miettii, että jos tätäkään ei enää näe, koe ja tunne. Miettii, mitä siellä toisella puolella on ja mihin on menossa silloin, kun on vain menolippu. Kuitenkin läsnä voi olla niin monella tapaa, siihen uskon, hiljaisesti mukana, hetkessä. Tunteena että on ollut ja elänyt, myös vastauksia voi saada ja antaa, vaikka ne ovat hiljaisia, niin ne ovat tunteena mukana. Voi olla poissa olemalla läsnä ihan niin kuin on väliin läsnä ja kuitenkin on poissa. Läsnä me olemme, vaikka emme elämässä enään olisikaan, mehän elämme kaikessa missä olemme olleet mukana ja mikä on meistä kasvanut.

Menköön tämä päivä vielä tässä "juhlan humussa" ja palatkoon arki huomenna. Haluan kuitenkin teidän tietävän, että aamusella kun luin kommentteja, aivan kuin äskenkin, koin olevani Teitä niin lähellä ja sen, että Te olette niin lähellä minua. Kyyneleet valuivat silmistäni kun herkistyin ja koin jälleen olevani äärettömän onnekas ihminen. Kiitos Teille siitä. Haluan Teidän myös tietävän, että blogiini ilmestyy kyllä tietoa jos joudun sairaalaan tai tilanne huononee tai tapahtuupa sitten mitä tahansa. Vaikka vain sanansen verran, mutta kumminkin, Nnu hoitelee homman varmasti puolestani ja tarpeen mukaan toimii myös kirjurinani. Näin me vähän sovimme ja siihen myös luotan. Läheiseni tietävät kuinka tärkeä osa minua on tämä blogi ja sen kirjoittaminen...siitä pidämme kiinni. Rakkaat halaukset teille kaikille. Eletään niin kuin ei huomista olisi vaikka se aamun tullen jälleen sarastaa ja näyttää meille uuden päivän, täynnä uusia iloja, suruja ja ajatuksia. Tämän päivän jälkeen on vuorossa seuraava...seuraava ja seuraava.