Piti pitää välipäivää kirjoittamisessa kun huomasin, että tuo eläkekahvipäivä vaikutti päiviini niin monin tavoin. Vielä seuraavanakin päivänä huomasin kyynelehtiväni jos minkälaisessa tilanteessa eipä tarvinnut kun lukea postia, saamiani tekstiviestejä tai katsoa tv:tä niin aina mieli sai kyyneleet kirpoamaan silmäkulmaan.

Harmitti vietävästi kun missasin Postia pappi Jaakobille elokuvan melkein kokonaan, onneksi sentään näin viimeiset puoli tuntia. Niin ja äiti kertoi alkupuolen ja loppupuolenkin muttei se ole ihan sama juttu. Elokuvan loppu teki nimittäin minuun suuren vaikutuksen. Jollain tapaa se sai minut myös ajattelemaan näitä uskonnon asioita ihan toiselta kantilta. En kyllä vieläkään koe olevani mikään kovin  uskova ihminen vaikka aina olenkin sanonut, että uskon kyllä johonkin. Niin ja kirkossakin käyn joskus..tosin kyllä luvattoman harvoin. Kuitenkin uskonto on aina jollain tapaa ollut minussa ja koen sen kyllä myös tärkeäksi. Eilen silmiini sattui lukiessani eräs lause, mitä jäin miettimään aika syvällisestikin.

BESHERT=Jiddisiä ja tarkoittaa: ENNALTA MÄÄRÄTTY, TAIVAASSA SÄÄDETTY.

Minusta se on tosi hieno lause. Näinhän se on, että elämämme on ennalta määrätty. Elämänpolun aikana itseä muokkaa elämä itse. Kaikki ne ratkaisut mitä teemme tai emme tee. Kaikki se mitä tunnemme, koemme. Pettymykset kuuluvat elämään ja nekin kasvattavat meitä vahvemmiksi ja tekevät meistä myös ehkä hitusen viisaampia. Askel askeleelta...elämämme muokkaantuu omien ratkaisujemme mukaan joskus sattumallakin on sormensa pelissä mutta kuitenkin on asioita jotka tiedostamattomasti vaikuttavat omiin ratkaisuihimme. Olisiko ne sitten näin, ennalta määrätty. Taivaassa säädetty, tässä kohtaan vakaasti uskon siihen, että jotenkin oman elämän tapahtumat on siten taivaassa säädetty. On olemassa varmasti jokin tarkoitus, miksi on näin, miksi tunnen näin, miksi esim. minä sairastuin. En ole tuntenut enkä pohtinut koko sairastumisen aikana sitä klassista kysymystä mikä usein esitetään. Miksi minä? Jotenkin vain ajattelen, että kun näin on niin silläkin on varmasti oma tarkoitus. Miksi minun pitäisi toivoa sitä jolle kulle muulle? Ainoastaan toivon, että muilla olisi asiat paremmin...että uusia sairastumisia voidaan välttää..uusia hoitoja kehitetään...ja entistä enemmän parantumisia koetaan.

Tämän kirjoituksen otsikoksi laitoitoin minuuden tutkiskelua. Sillä sitä olen viime päivinä tehnyt. Olen miettinyt kovasti sitä, miten paljon olen muuttunut viimeisen vuoden aikana. Olen miettinyt omaa suhtautumistani niin kotiin, työhön kun ystäviinikin. Olen myös jonkin verran käynyt kamppailua itseni kanssa siitä, miten omakuvani on muuttunut ja oma identiteettini myös. Ehkäpä tämä itsetutkisekelu on saanutkin minut kyynelehtimään enemmän näiden viime päivien aikana. Koen nimittäin nyt hyvin vahvasti sen, että entisen minäni tilalle on astunut osittain uusi minä. On siis jäljellä paljon siitä omasta vanhasta minästäni mutta sen rinnalla asustaa nyt ihan uusi minä..jonka identiteeti on vielä ehkäpä hieman hakusessa. Tai ehkä ei niinkään hakusessa vaan se ei ole vielä kovin vahva...sillä ei ole ollut aikaa kasvaa vielä tarpeeksi vahvaksi jotta se muodostaisi yhteisen vahvan liiton vanhan minän kanssa. Oivaltaminen veikin aikaa...sillä enhän mitenkään voi olla aivan se sama ihminen mikä olin reilu vuosi sitten kun elämäntilanteeni oli ihan eri. Kuitenkaan en tunne pelkoa enkä edes surua tämän kasvun tulemisesta...koen että nyt on sen aika ja siitä ei voi olla tuloksena kun minä itse...kuitenkaan hieman erilaisena mutta toivottavasti vielä vahvempana kuin ennen.

Tähän oman minuuden tutkimiseen minua johdatteli muutama tv-ohjelma mitä loppiaisen aikaan katselin. Toinen oli Alzheimer-tautia sairastavasta naisesta hänen kokemuksiaan kun asiat unohtuvat sekä hänen tyttärensä ajatuksista hänen hoitaessaan äitiään. Aihe on minulle läheinen...sen entisen työn kautta ja siten myös hyvin konkreettinen. Se kirvoitti mieleeni monia muistoja...tuntemuksia...ja ymmärtämystä. Kuitenkin se elämän ilo joka lopulta oli molemmilla niin äidillä kun tyttärelläkin oli tunteita herättävä. Toinen ohjelma oli 4D-dokkari todella pienikasvuisista lapsista. Ohjelmassa oli niin mahdottoman monta vahvaa ja valoistaa persoonaa että minulle tuli todella hyvä olo. Vaikka ne lapset joutuivat moniin vaikeisiin leikkauksiin ja heidän vanhempansa tekemään monta vaikeaa ratkaisua ohjelmasta välittyi niin suuri lämpö ja välittäminen. Heidän elämänsä kantoi, erillaisuudesta huolimatta. Miksi siis minun elämäni ei kantaisi, vaikka tavallaan olen myös "erillainen".

Tähän loppuun on nyt pakko lisätä yksi lukemani juttu. Kyse on puhekielestä ja miksei siis kirjoitetusta teksistäkin. Oma kirjoitus kun ei varmasti ole ihan kieliopillisesti puhdasta eikä äidinkielenopettajani varmaankaan antaisi siitä kovin hyvää arvosanaa.

UUDET VÄLIMERKIT

Kirjoitetun kielen eksaktiuden ylivertaisuus puhuttuun kieleen verrattuna perustuu muun muassa siihen, että kirjoitetussa teksissä voimme erilaisten välimerkkien avulla jäsentää, rytmittää ja erottaa eri asia- ja ajatuskokonaisuuksia. Suomi on ensimmäisenä kielenä maailmassa kehittynyt siten, että myös puhutussa kielessä on välimerkit!

Esim:

TOTA - Vastaa kirjoitetun kielen pilkkua ja ajatusviivaa. "Ja sitten se sano mulle tota että sun pitää ostaa maitoo tota leipää ja tota kaiken lisäksi tota jotain murojakii".

NIINKU - Vastaa pilkkua (katso kohta tota), mutta on merkitykseltään vahvempi. "Niinku" on usein puolipiste tai piste. "Mä läksin kotiin niinku Mut siellä ei ollu ketään niinku talo oli tyhjä niinku".

TIEKSÄ -Yllättävää kyllä. "Tieksä" ei vastaa kysymysmerkkiä, vaan pistettä. "Muo oksetti aamulla tieksä Oonks mä tulossa kipeeks tieksä Mut duunii oli pakko painaa tieksä".

Uskomatonta kyllä...viimeksi eilen kuuntelin puhuttua tekstiä missä joka toinen sana oli tota ja ainakin joku kolmas sana niinku. Olipa hauskaa kun oikein panostin tämän tyyppisen puhetekstin bongaamiseen, sitähän harjoittaa ihan tv-julkkikset. Ps. Tässä siis huomaa mitä olen viime päivät tehnyt...seurustellut Tv:n ääressä:)

No puolen tunnin päästä tulee pirssi ja lähden labraan ja tapaamaan lääkäriä. Huomenna sama reissu uudellen kun hoitopäivä ja jälleen aloitetaan pillereiden popsiminen...nyt vähän vähemmän hirvittää...mutta kuitenkin. Juu ja ainakaan viikkon en ole kotoa liikkunut kun autolla kauppaan...kävely on jäänyt johtuu siis vain ja ainoastaan siitä kun pakkanen on koko ajan yli 20 astetta.