Tänään mietin pitkään, mikähän mataisi olla ajatus mistä tämän päivän kirjoitus syntyisi. Ei silti, että niitä mitenkään kauheasti pitäisi miettiä. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kirjoittaa vaan kirjoittamisen vuoksi vaan ihan omasta ajatuksesta ja ilosta kirjoittaa ajatus luettavaan muotoon. En välttämättä kirjoita joka päivä, jos ei siltä tunnu sillä tässäkin täytyy olla selvä into ja fiilis ja sitä ei joka päivä ole.

Kuitenkin laitoin otsikoksi miksiköhän? Se tunne tuli toissapäiväisestä puhelusta minkä sain. Henkilö kenen kanssa juttelimme hyvinkin syvällisiä asioita ja hän kertoi, rukoilevansa joka päivä puolestani. Siitä sitten juttumme levisi jonkinasteiselle hengelliselle tasolle ja siihen, että hän kysyi minulta, olenko sairastumiseni aikana ajatellut asiaa niin, että miksi tämä sairaus osui juuri minun kohdalleni. Miksei jollekkin toiselle ja miksi juuri minulle? Hän oli tätä asiaa mielessään funtsaillut ja sanoikin viisaasti, että on varmasti niin, että vain niile annetaan "taakkaa" ketkä ovat tarpeeksi vahvoja sitä kantamaan.

Se oli hyvinkin viisas kiteytys. No minun täytyy kuitenkin sanoa, että en ole missään vaiheessa miettinyt asiaa siltä tasolta, että miksi juuri minä sairastuin. Miksi tämä osui kohdalleni minulle kenellä olisi vielä  monia vuosia jäljellä ja paljon tehtävää tässä elämässä. Kertaakaan en muista syytelleeni enkä pohtineeni sitä, mistä moinen vitsaus on kohdalleni osunut tai olisinko voinut jotenkin sen syntyyn vaikuttaa. Alkuun en varmastikaan edes tajunnut asian vakavinta ydintä ja alussa kaikki pitkikin olla vaan jo leikatun syövän hoidon varmistamista. No sitten kun levinnäisyys löytyi olin vain äimän käkenä ja sen jälkeen vasta tunsin ja tunnistin itseni syöpäsairaaksi. Pitkän prosessinhan se on vaatinut ja prosessi se jatkuu edelleen. Edelleenkin kuitenkin ajattelen niin, että tämä on nyt tässä ja näin mennään eteenpäin sen ihmeemmin ajattelematta asioiden syntyjä ja seurauksia. Ja miksi ihmeessä niitä pitäisikään pohtia. Elämässä tapahtuu niin paljon asioita jolloin voidaan esittää kysymys Miksi? Miksi ihmiset katoavat, miksi he tekevät pahaa toinen toisilleen, miksi on epäoikeudenmukaisuutta, miksi olla ilkeä, julma. Miksi lapset sairastuvat, miksi nuoret ja miksi kaikki muutkin. Emmehän me saa vastauksia näihin kysymyksiin. Maailma on kummallinen paikka ja maailman ihmiset ovat kummallisia ihmisiä. Itse me kuitenkin olemme maailmamme luoneet ja muodostaneet ja sen muuttumuisprosesseihinkin vaikutamme, jokainen tavallaan.

Välillä tämä pohdinta menee hyvinkin syvällisille vesille. Ehkäpä se on hyvä niin. Pahempaa voisi olla se, että olisi täysin välinpitämätön. Siihen en taida pystyä, tuntevana ihmisenä.

Eilen oli neljän viikon hoidon viimeinen hoitokerta. Nyt on luvassa reilu kahden viikon tauko. Ajatuksena se on ihana ja odotettu. Tunnen kuinka kroppani on levon tarpeessa jotta se jaksaa jälleen seuraavat neljä viikkoa ennen seuraavaa taukoa.  Viikkojen kulku muodostuu ihan omanlaiseksi hoitoviikkojen aikana. Viikossa tuntuu olevan vain kaksi päivää. Labrapäivä ja hoitopäivä. Viikonloppu on pyhitystä perheelle ja yhteiselle ajalle. Viikon muut päivät ovat tasaisesti "hukassa" ja kaikkea mahdollista huomaa siirtävänsä seuraavaan päivään. En tiedä miksi?

PURON SOLINA

Puron solina tarinaa kertoo.

Kiven kolossa sammal`

Kivi toisen kiven viereen kulkeutuu,

hioo pinnan rosoisen.

Veden virratessa kivet hioutuvat.

Kivi toisen kiven viereen kulkeutuu.

Hioo pinnan rosoisen, niin me

ihmisetkin toisiamme hiomme.

Kun kerran täältä lähdemme

olemme kirkkaita hiottuja.