No mehut pihalla näiden virallisten tapaamisten jälkeen. On se kumma juttu, tuntuu että olisi tehnyt ihan ison ison työpäivän. Kaikki on nyt rullaamassa...ja menee painollaan. Sain kyllä ihanan hyvän kohtelun ja puolet siitä työstä minkä ajattelin kuuluvan vielä minulle tekeekin joku muu. Hyvä niin. Toki aamuni alkoi ihan turhan aikaisin, kun isännän kello soi minä herään...hänelle se on paljon vaikeampaa. Uni ei sitten enää tullut joten aamu meni sähköpostien lukemiseen ja lähettämiseen. Sitten tietenkin koiran kanssa lenkille, aamulenkki on ihan tapa. Läppärini huolto pelasi taas kun enkeli ja nyt jopa näyttö toimii kuten pitääkin...nopeaa palvelua ja kuvaputki meni takuuseen. Miten ihmeessä ennen laitteet kesti ja kesti...nyt reilu vuoden vanha läppäri on jo kokenut kovalevyn uudistuksen ja näytön kuvaputken uudistuksen....ei mikään ole niin kuin ennen. Toista oli silloin ennen...siellä veljen vaimon synttäreillä veli oli kaivanut meidän lapsuuden aikaisen krammarin esiin, joka soi sitä Boney M:n levyä minkä isoveli lähetti Saksasta samalla kun sen krammarinkin. Äidin kanssa muisteltiin, mitä kaikkea muuta siinä paketissa oli. Oli ihana nähdä tuo lapsuuden laite mikä toimi edelleen ja toi vanhat hyvät ajat mieleen. Olipa tullut monen monta kertaa tanssittua ko. krammarin edessä ja se oli niin hieno, ettei muilla ollutkaan sellaista. Sain muutoin samassa paketissa nokkahuilun joka soi sitten koulun joulu- ja kevätjuhlassa vaikka useimmiten kuitenkin lauloin noissakin kekkereissä, juu ja näyttelin kanssa. Kävin vanhaa kyläkoulua alaluokat...oli kaksi opettajaa ja enkan ope tuli naapurikylästä. Oli yhdistetty 1-2 lk ja 3,4,5,6 oli sitten yhdessä. Opettaja vei meitä hiihtämään kisoihin ja juoksemaan myöskin omalla vapaa-ajallaan. Välitunnilla hiihdettiin talvella rinkiä ja saatin merkki tauluu, kun taulussa oli tarpeeksi merkkejä, sai palkinnon. Jotain mitä vanhan koulun nurkista löytyi! Kannusti se silti. Juoksemista taisi harrastaa kaikki meidän plikat, minäkin pitkää matkaa ja mieluiten ilman kenkiä pururadalla. Sisko piikkareilla lyhyttä matkaa, telineistä lähtö...toinen sisko vähän molempia...Ei ollut vapaa ajan ongelmia, eikä muitakaan ongelmia, oltiin lapsia. Koko naapuriväestön lapset laski kimpassa talvella mäkeä potkukelkalla, parhaimmillaan meillä taisi olla kelkassa 14-15 mukulaa, isommasta pienenpään. Pienemmät aina jonkun sylissä ja aisoilla sivussa ja takana niin paljon kun mahtu. Samoin vesi oli aina tärkeä kesäisin koska vesi oli vieressä. Rannalla oli iso kööri porukkaa, uitiin, leikittiin piilosta, uitiin ja isommat hoiteli pienempiä. Ihmettelin aina, miksi oli nimetty tyttöjen ranta..ja poikien ranta ja tyttöjen rannassa oli iilimatoja. Siksi uitiin muutoin poikien rannassa. Tuos ei tainnut tasa-arvo toteutua, mutta eipä sitä liikoja ajatelu. Ihania aikoja ja yhteisyyden tunnetta. Mitenkähän nyt? Kaikki tekee omiaan, omissa looseissaan, omissa maailmoissaan ehkä. Kuitenkin sitä yhteisyyden tunnetta on onneksi olemaassa. Se on jokaisessa päivässä ja hetkessä. Kiitos siitä.