"Tulla lujaksi,

pysyä pehmeänä.

Siinä on haastetta kylliksi,

yhdelle elämälle"   (Tommy Tabermann)

Niin tulla lujaksi, olla lujana. Miten voin olla luja? Tarkoittaneeko se sitä, että en anna periksi? Vai olenko luja kun kallio tai kivi. Kalliossa ja kivessäkin on särmää...molemmat myös hioutuvat ja muuttavat muotoaankin vuosien saatossa.Itse olen pitänyt aina itsenäni vähän "pehmona". Monissa asioissa kuitenkin olen pystynyt olemaan luja ja pitänyt tiukasti kiinni omasta päättäväisyydestäni pysyä tiettyjen asioiden suhteen lujana. Joskus jopa lujuus on mennyt vähän liian pitkälle asti, eli olisi ehkä ollut oikeampaan antaa pikkuriikkisen periksi eli lievennystä. Nykyään tunnen kuitenkin, että lujuuteni musertuu pikkuisien palasien verran päivä päivältä. Tunnen, että ehkä en haluakkaan olla enää luja enkä vahva. Saanko olla heikko, hauras ja särkyvä?

Pysyä pehmeänä! Niin mitä on pehmeys? Onko se käsin koskelteltavissa? Onko se tunne jostain lämpimästä, hyvästä, tunnelmallisestakin? Onko se sama kun periksiantavauus? Olla pehmeä, pysyä pehmeänä? Onko se sitä, että ottaa toiset huomioon, arvostaa heitä ja on itse vastaanottava ja lämmin? Itse jos olen pehmeä, olen siis periksiantava. Tämä piirre nostaa päätään yhä useammin ja useammin. Riitasointuja en jaksa, en jaksa enkä halua, että pienistä asioista muodostuu suuria. Onko siis niin etten voi olla yhtä aikaa pehmeä ja vahva? Väliin en ymmärrä, miksi täytyy kaikkia asioita niin kovasti "vääntää" miksi ei voi vaan antaa olla. Tiedänhän ettei tämä näin mene, mutta miksi ei voisi mennä. Pitääkö jokaisen niin kovasti nostaa omaa "päätään", omaa vahvuuttaan ja siten unohtaa sen, että jos koittaisikin olla joskus pehmeä. Vai luoviikos sitä sitten itse aina siitä "mistä aita on matalin" päästäkseen helpommalla.

Tiedänhän minä, miksi oma mieleni haluaa pysyä vaan hiljaisen rauhallisena. Se on tietenkin siksi, kun loppuviikko lähenee ja jonnekkin päänupin sopukkaan on tietenkin muuttanut asumaan "SE" "peikko". Se peikko kuiskuttaa korvaan, viljelee pelkoa ja epävarmuutta sekä monia kauhukuvia. Ajan peikkoa pois, mutta se on päättänyt pitää sijaansa kuitekin. En oikein tiedä kuinka muille kertoisin tästä peikosta. Johan minä tunnen itseni ihan hassuksi ja höpsöksikin. Antaa peikon olla ja pistän korvat sisälukkoon etten kuule peikon ääntä. Mutta pahus soikoon,  peikko osaa olla vahva ja pehmeäkin. Se osaa nostaa monesti päivässä päätänsä. No ehkä otan peikon kainaloon perjantaina kun menen uuteen hoitoon ja annan peikolle osansa siitä pilleritaivaasta minkä parissa jatkossa tulen viettämään aikaani. Onhan se hyvä että sillä tavoin peikko sitten saa siitä osansa. Ehkäpä meistä tulee vielä peikon kanssa ystäviä. Tutkitaan ensin ja sitten vasta hutkitaan.