Olen tässä pohdiskellut kuinka paljon sairaus itseäni on syrjäyttänyt? Oikeastaan aika paljon entiseen nähden. Voi olla, että itse olen ihan tiedostetusti jättäytynyt vähän syrjäänvetäytyjäksi ei siis toisiaalta syjärtyneeksi. Elämänala on kaventunut. Suurimman osan aikaa viettää itsensä seurassa kotioloissa tehden arkisia askareita. Toisiaalta ei kovin jaksa edes ajatella muuta. Usein myös omat voimavarat eivät tunnu niin vahvoilta, että jaksaisi kovin osallistua tai kulkea ja mennä. Sitten on tietenkin ihan se perusasia, että talous ei anna kovin suuria mahdollisuuksia,  pikemminkin se on hyvinkin rajottava tekijä. Vaikka työnteon on aloittanutkin jo 17 vuotiaana niin siitä hukkuu useampi vuosi ennenkuin eläke rupeaa karttumaan joten tässä iässä se on melkosen minimaalinen. Ikävä kyllä, sukanvarsi on tyhjäksi kaluttu eikä taida olla edes sitä rikasta "amerikantätiä":) No ei hätiä mitiä kun ei ole kovin suuria vaateitakaan.  Olisihan sitä monta mahdollisuutta osallistua ihan oman kylän toimintaankin, tosin niitä ei kovin paljon ole. Tuon urheilupuolen jätän suosiolla väliin, kun kunto ei taida sitä kestää. Marttakerhokaan ei oikein istu imagoon ja vaikka eläkeläinen olenkin, niin silti on kynnys osallistua eläkeläiskerhojen toimintaan, paljon muuta ei sitten olekkaan. Olisi tietenkin tuo vapaaehtoistyö, mutta juuri nyt en tunne olevani siihenkään valmis vaikka se mielessäni onkin. Jossain vaiheessa tutkin kovasti syöpäjärestön järjestämää tukihenkilötoimintaa, mutta nekin kurssit olivat niille ketkä olivat parantuneet ja parantumisesta piti olla tietty aika, poissuljettu juttu sekin. Toisiaalta siis voisi sanoa, että onkin syrjäytynyt, on hieman eri kastia kuin muut ominen rajoituksineen. Kuinka paljon meitä sitten mahtaa olla? Kuinka moni tosiasiassa tuntee niin? Suomessa on paljon syrjäytyneitä ja yksinäisiä kenellä ei ole ketään. Aika moni on myös sairauden kanssa yksin. Kuka lohduttaa ja kuuntelee heitä keneltä tukiverkko puuttuu tai on niin kaukana, että yhteydenpito on harvaa? Tukihenkilötoimintaa tosin on, mutta kun et asu kaupungissa niin siihenkin on rajoituksia. Itse en koe kuitenkaan, että olisin syrjäytynyt vaikka tosiaankin huomaan, että enenevässä määrin jättäydyn syrjään. Minulla on kuitenkin paljon tätä lähiverkkoa ympärillä ja sitten on vielä tämä kaukoverkko, mutta miten niillä, keiltä se puuttuu?

No nämä olivat taas näitä minun pähkäilyjäni, mutta tulipa pähkäillyksi nämäkin. Nyt pääsen maistamaan murkun tekemää mustikkapiirakkaa, joten pieni herkkuhetki lienee paikallaan.

Murkun mustikkapiirakkaa, olkaa hyvä:)