Perjantaina soittelin Radiukseen omahoitajalle kysyäkseni seuraavaa lääkäriaikaa sekä tietenkin kertoilin voinnistani. Aika oli maanantaille ja kirjekikin siitä oli minulle lähtenyt, ei vain ollut koskaan tullut perille. Onneksi siis soitin. Päiväni onkin tänään mennyt käyntiin siellä sekä apteekkiasioihin.

Tulehdusarvot olivat ihan hyvällä tasolla 34 ja muutkin labrat ihan "hyvät". Viitteitä tulehduksesta ei siis ole, mutta tauti se etenee omaa polkuaan, sen suuntaisia viitteitä labroista ja kuumeesta voi siis päätellä. Ei yllättänyt tuo tieto, sillä arvattavissahan se kuitenkin oli ja itse sitä olen päätellyt ja ounastellut. Ulkoisesti ei kuitenkaan mitään ihmeitä näy ja keuhkojen äänetkin ovat ihan kunnossa.

Lääkitysrepertuaali kyllä kasvaa ja kaunistuu koko ajan. 30 vrk:n kuuri kortisonia kuumeiluun sekä vireystilan nostoon (kestoväsymyksen poistamiseen siis ja ruokahalun kohottamiseksi), vatsansuojalääke estämään ylimääräisiä vatsaongelmia, Burana tauolle ja tilalle Panadol Forte 1 g. Tietenkin 2+2 Oxycontinia aamuin illoin sekä laksatiivit. Näillä edetään seuraava kolme viikkoa, silloin seuraava lääkärikäynti.

Vaikka taksilla ajeleekin matkat, niin kummasti sitä vaan on väsymys kun kotiopääsee,  joten lepäämään.