"Hän yllättyi siitä, että hänen kätensä eivät vapisseet eikä hän purskahtanut itkuun. Sen sijaan hän keinui edestakaisin lempituolissaan ja mietti, kuinka oli pitänyt jokaista päivää itsestäänselvyytenä.

Herääminen ei ollut koskaan ollut hänelle ihme, eikä hän kiittänyt olemassaolostaan. Hän oli vain luottanut siihen, että elämä jatkuisi ja tapahtuisipa mitä hyvänsä, hän heräisi seuraavana aamuna. Ja seuraavana ja seuraavana.

Mutta nyt kaikki oli muuttunut. Aika oli sittenkin kallisarvoista, ja hänen aikansa oli käymässä vähiin. Hänen oli vaikea käsittää sitä. Hänen aivonsa eivät pystyneet kuvittelemaan sen paremmin ikuisuutta kun aikaa, jolloin häntä ei olisi. Millaista se olisi? Mitä kuoleman jälkeen tapahtuisi? Vai loppuisiko kaikki siihen? Ja kuka häntä jäisi suremaan?"

- ote kirjasta Mitä nainen haluaa/Cathy Kelly

Tässä kohdassa kirjaa oli kyse sairastumisesta ja kyllähän sieltä syöpäepäilykin löytyi vaikka siitä ei kuitenkaan ollut kyse.  Mutta näissä sanoissa oli monta asiaa mitkä tietenkin omassakin päässä pyöriin, siksi laitoin pätkän tähän. Eipä sitä ole tainnut kiittää omasta olemassaolostaan ja useinhan pitää asioita itsestäänselvyyksinä. Vaikea on myös kuvitella sitä kuolemaakin vaikka sen läheisyyden hyvin tiedostaakin. Sitä yrittää kovin ajatella realistisesti, että on vaan mentävä eteenpäin näilläkin eväillä. Kuitenkin väliin mietityttää, mitä sitten tapahtuu kun tämä kaikki loppuu ja kuinka nopeasti tai hitaasti siihen pitäisi valmistautua. Totuus taitaa kuitenkin olla, että kovin valmiiksi ei taida tulla eikä pysty edes ajattelemaan tunteeko pelkoa vai tunteeko yhtään mitään. Synkkiä ajatuksia, nämä ehkä pyörivät päässäni juuri nyt siksi, että hyvinkin pienen ajan sisään  olen saanut muutamia surullisiakin viestejä niin poismenosta kun arvaamatta tulleesta sairaudesta. Yhden kauppareissun aikana saattaa elämä muuttua kun aivoinfarkti yllätti, elämän uudelleen opettelu on edessä. Rakkaan poismenon jälkeen oli myös opeteltava uudenlaista elämää, kun sitä omaishoidettavaa ei enää ole nyt sitten tieto parkkisonista ja takana voitettu rintasyöpä. Kuitenkin oli ihanaa  kuulla, että molemmisakin tapauksissa ihana iloinen ja positiivinen ote on tallella.

Kyllä tätä omaa elettyä elämää on tarkastellut pikakelauksella useaan kertaan. Monta kuoppaa ja mutkaa matkassa on ollut, mukana on kuitenkin ollut myös tasaista tarpomista eteenpäin. Matkan suuntakin on monta kertaa vaihtunut ja risteäviä teitäkin on ollut vaikka kuinka paljon. Mutta niinhän se elämä menee ja vaikka sitä kuinka koittaisi suunnitella ei se taida suunnitelmissa pysyä ja mitäpäs sitä katumaan ja jossittelemaan, olisiko sitä kuitenkaan yhtään viisaampi tai valmiimpi.