Näin pääsiäisen lähestyessä, tietenkin narsissi tai tulppaani, olisi aikaan sopiva kimppu. Kuitenkin kun itse sain tämän ruusun, se puhutteli minua kovasti. Siksi ajattelin, että jokainen lukija on tämän ruusun ansainnut. Kuva on herkkä ja ehkäpä se voisi kuvata myös elämän jatkuvuuden soljuvaa puroa. Vesi virtaa käsien välistä, ruusu pysyy, vesi ei kuitenkaan lopu. Vai soljuvatko vain kyyneleet ja muodostavat puron, näen kyyneleesi ja näytän ne sinulle kera kultaisen ruusun maljan.

Eilen tapasin tännepäin kyläilemään tuleen serkkuni perheineen sekä tätini. Tietenkin kuulumisia vaihdettiin ja jutusteltiin. Oltiin äitini luona ja myös meitä sisaria oli paikalla kolme kappaletta. Myöhemmin vielä siskoni tuli poikkeamaan meillä, kysyi sitten, tuntuiko minusta pahalta tuo tapaaminen.  Jäin oikein pohtimaan asiaa. Tuntuiko pahalta kun  puhuimme sairaudestani  ja sen tästä vaiheesta? En kuitenkaan tuntenut, että minun olisi ollut vaikea asiasta keskustella. Luulempa, että asia voi olla vaikeampi niille muille. Itsehän on kuitenkin jo työstänyt tätä tilannetta, mutta monelle voi kohtaaminen olla vaikeampaa. Nuoremman ihmisen sairastuminen parantumattomasti ei ole helppo. Vielä kun on tuntenut toisen ihan pienestä natiaisesta alkaen. Monet ovat minulle sanoneet, että eivät tiedä mitä sanoisivat. Ei varmasti ole olemassa oikeita sanoja eikä aina tarvitse sanoakaan mitään. Monesti vaikka lämmin halaus, käden puristus ja se, että kohtaa, on riittävää ja tärkeää. Minusta myöskään omaa tilaansa ei tarvitse hävetä. Miksi hävetä jotain  sellaista, mille itse ei voi mitään. Säälikään ei ole se kohtaamisen oikea muoto,  vaikka varmasti niitä säälin tunteitakin jokainen tuntee. Se ei kuitenkaan aikanaan sairastuneen tilannetta muuta, sillä sairastuneena jos itseään rupeaa säälimään, voi olla vielä lyhyemmän elämän eväät edessä. Meidän tapaamisemme sujui hienosti ja minulle tuli siitä hyvin lämmin tunne. Läksin vaan pohtimaan kaikkia muitakin kohtaamisia ja tapaamisia noin yleensä.

Eilen, mielestäni tunsin ensimmäisen kerran ylimääräistä painon tunnetta oikean keuhkon seutuvilla. Se tunne on pysynyt tänäänkin. Muistan kuitenkin, että samanalainen tunne oli pitkään leikkauksen jälkeen, mikä johtuikin silloin lihaskrampeista. Samalla huomaan tutkailevani tuota vatsanseutumusta...liekö se vähän turvonneempi kuin aiemmin. En todellakaan tiedä, voi olla että tuntemukset ovat pelkkiä omia tuntemuksia. Kaipa sitä itseään tutkailee niin tarkkaan.  Kuitenkin jos tuntemuksia on vielä niin tiedänpä sitten, mitä keskusteltavaa meillä lääkärin kanssa on. Muutoinhan minä voin oikeastaan mainiosti. Tietenkin kestonuha ja yskä ovat jatkuvia seuralaisia, mutta minä en niitä enää laske, ovat olleet kuvioissa niin pitkään.

Pääsiäissuunnitelmia en ole miettinyt. Aamupäivän siivoilin ja kuuntelin siinä samassa radiota. Kovasti tuntuvat ihmiset pääsiäiseksi ohjelmaa järkkäävän. Toki onhan se hyvä, monta vapaatakin ja tiedänhän minäkin, että tyttäret perheineen tulevat perjantaina. Keskimmäinen kun ilmoitti tulosta ja laittoi vielä viestiäkin. Oli ihan huvittavaa, kun tekstarissa oli kommentti: äiti muista että kaupat ovat perjantaina kiinni! Olisko ollut epäily äidin dementiasta vai olisi ollut pikkuinen vihje....saa laittaa ruokaa koko porukalle? Kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja tottakai...jotain hyvää on tiedossa:) Muutoin taidan noitailla ihan tässä lähituntumassa vaan ja jos jotain kivaa tulee mieleen, niin sitten vaan toteuttamaan. Luova toteutus kyllä onnistuu sillä sitä on tullut harrastettua paljonkin. Monessa jutussa on tullut oltua mukana ja niitä olen tässä usein mietiskellytkin. Nähdyt, tehdyt ja koetut asiat ovat palautuneet hyvin elävästi mieleeni, monesti niiden parhaat palat ovat meinanneet päästä blogin sivuille, mutta toistaiseksi olen vielä niitä säästellyt. Voi kuitenkin olla, että jonkinlaisia paljastuksia on tiedossa lähiaikoina.